Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

Vieraskirja

Jätä terveisesi vieraskirjaan.

61 kommenttia:

  1. Rakas Saara-äiti yhdyseliminesi!

    Miten kallista onkaan saada virvoittua tämän nettilähteen äärellä. Kunpa kaikki - laitimmaisenkin tuntoiset - raadolliset, sisaret ja veljet saisivat pysähtyä tällä levähdyspaikalla.

    Sylvi-sisar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas Sylvi-sisar. Annathan anteeksi sen, että en ole aikaisemmin sinulle vastannut? Minäkin, vajavaisena ja synnintuntoisena, tänne viimein sain armon löytää ja sinä siinä heti muun enkelkuoron mukana olit minua vastassa ja se minun raadollista sieluani suuresti ilahdutti. Näitä rakkaudella ja viisaudella lausuttuja sanoja on ilo lukea ja niin taas on elon kaitainen ja kivinen polku keveämpi kulkea.
      Olen saanut ymmärryksen armon jo monia vuosia sitten. Ymmärsin, ettei Saara-äiti ollutkaan äitini, vaan hyvin kaukainen tätini. Saara-täti on saanut jo syntymässään raskaan taakan kantaakseen: hänelle on siunaantunut narsistinen luonne. Rukoilen hänen puolestaan taas illalla, että myös hän saisi näkemisen ja ymmärtämisen armon, ja päästäisi sitten hengellisellä väkivallalla kiusaamansa lapset omille äideilleen. A'men.

      Poista
  2. Voi kiitos tästä blogista. On ollut virvoittavaa lukea näitä tekstejä. Jumala kuuli rukoukseni yli 20 v ja sain vapautuksen armon vanhoillislestadiolaisuudesta. Silloin olin niin yksin pahassa maailmassa kun lähdin kultaisesta häkistä. Ei ollut tällaisia netti yhteisöjä eikä oikein tuntenut muita kenen kanssa näitä asioita jakaa. Yhä on vielä tarpeellista käydä niitä traumoja läpi mitä uskonto aiheutti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä joku on nähnyt vaivaa vanh.lestadiolaisten pilkkaamisessa. Suorastaan syrjintää tämmöinen. Sitä ollaan olevinaan niin hauskoja. Aikuiset ihmiset. Sietäisitte hävetä!

      Poista
    2. Itehän lestat tänne kirjoittelee

      Poista
  3. Eksyin näille sivuille ja minulle tuli heti paha mieli. Kehotan kaikkia uskovaisia lähtemään tästä blogista, jotka haluavat hyvän omantunnon säilyttää. Nämä sivut eivät ole uskovaiselle sopivat. Tässä sivussa on maailman henki.

    Tässä blogissa ilmentyy taas yksi lihallisen vapauden eriseura. Jokainen voi päättää itse, haluaako seurata Herraa Jeesusta ja Hänen omiansa opissa, elämässä ja kärsimisessä, johon kuuluu oman itsensä kieltäminen- vai haluaako seurata omaa lihaansa ja sen himoja eläen synnissä matkaten Helvettiin.

    Room. 8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

    Huom. Pitää KUOLEMAN. Eikä kuolema riitä. Kuoleman jälkeen koittaa Helvetti jokaiselle joka ei parannusta tehnyt. Tehkää hyvät ihmiset parannus.

    "Ristin tie on oikia, se kuolettaapi lihaa/
    sill ei liha himoinensa pääse Taivaan pihaan."

    Jeesus sanoo: Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, hän ei ole minulle sovelias. (Matt 10:38)

    On tärkeä kuunnella uskovaisia ihmisiä. Mistä syystä? Tästä syystä, että Raamattu sanoo:

    Luuk. 10:16 Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.

    Nuo sanat sanoi Jeesus opetuslapsillensa, omillensa, uskovaisille. Sama on voimassa vielä tänäänkin. Joka kuulee Jumalan valtakuntaa, uskovaisia ihmisiä, hän kuulee itseään Herraa Jeesusta. Joka ei kuule, hän ei pelkästään ylönkatso ihmisiä, vaan hän ylönkatsoo itsensä Herran Jeesuksen ja Jumalan.

    Ps. 82:1 Asaphin Psalmi. Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa.

    Jumalan valtakunta on ihmeellinen paikka, siellä annetaan kaikki synnit anteeksi. Nämäkin synnit mitä tällä sivulla on, nekin annetaan anteeksi. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

    Ilm. 2:5 Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan

    Matt. 3:10 Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

    Terveisin
    Maailmasta parannuksen saanut
    MS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Anonyymi MS!

      Vedä aluksi happea muutama kerta, tuommoinen näppäily varmaan hengästyttää. Aluksi luulin, että olet ns. 'Trolli', eli netissä vaaniva henkilö joka haukkuu milloin minkäkin keskustelupalstan tekstejä sumeilematta nimimerkin takaa. Niinpä.. niin. Mutta kiihkosi syvyydestä päätellen et ole trolli vaan ihka aito tapavanhoillinen joka kokee olemisensa uhatuksi. Miksi sekotit Uskon ja vanskujen tavat keskenään tekstissäsi?

      Sen mitä minä olen näitä sivuja lueskellut, nämä on olleet asialliset suurelta osin. Kovimmat kohdat ovat kyllä olleet nerokkaita aivonyrjähdyksiä arkielämän koukeroihin ja teeman mukaisesti vanhoillislestaadiolaiseen tapakulturiin iskuja. Tapakulttuuria mikä siionissa on ja vaikuttaa, sitä ei käy kieltäminen, vai?

      Uskon että arvon kirjoittaja on havainnoinut hyvinkin herkällä korvalla ja silmällä juuri teikäläisen kaltaisia henkilöitä, arvon 'Anonyymi MS'. Sinulla asia oli tekstissäsi kohdallaan, en usko että siinä asiavirheitä ilmeni, paitsi se henki. Se tuomiovallan henki, minkä Vanskut kokevat omaavansa. Ilman sitä tuon olisi voinut jotenkin ehkä tulkita jopa rakkaudelliseksi, mutta ei.

      Tämänkaltaiset keskustelufoorumit on siksi hienoja ja huonoja, kun näitä ei kukaan voi kovinakaan vahvasti ohjailla. (Tosin ylläpitäjällä on mahdollisuus yksinvaltiaana heittää tekstejä roskiin.)

      Itseä on vanhoillislestaadiolaisuus kiinnostanut jollain kulttuurisella aspektilla ja tämän sivuston näyttäminen oli vanhoillisystävältäni kovinkin kivasti tehty.


      Jumalan Rauhaan kaikille!
      Markus Salmela, ei Anonyymi MS

      Poista
  4. Rakas veli tahi sisar MS, minä olen vielä armosta osatoin, mutta haluan olla käymässä parannuksen askelille kohti omakohtaista uskoa.

    VastaaPoista
  5. Elekää vetäkö hernettä nenuun....totta ja faktaahan tämä on ..aukaiskaa silmät ,ystävät hyvät...miksi ei tosiasioita saisi kirjoitella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä näin mahottoman hauskasti. Jokkainen saa vappaasti nauraa - siis itelleenhän tässä...
      Tosikkous poies!

      Poista
  6. Rakkaat sisaret ja veljet.

    Rohkenen lähestyä teitä ihan näin nimettömästi, sillä lihani on heikko ja sieluni janoaa juoda.

    Paljon vaivaa ja kärsimystä on minunkin tielleni annettu. Ja esteitä, ja vastoinkäymisiä.
    Minua on tahdottu koetella rahan ahneudella, viinan himolla ja maallisen kunnian tavoittelulla.

    Te ymmärrätte rakkaat sisaret ja veljet miten ahtaalle näissä asioissa voi maallinen tomumaja joutua.
    Sillä tässä katoavaisessa ajassa, jossa vihollinen herkeämättä vaanii, etsien kehenkä hän saisi niellä, ei kenkään voi hetkeksikään silmiään ummistaa. "Sillä te ette tiedä aikaa ettekä paikka"!.

    Himokkaita ja riettaita ajatuksia on päähäni tämän tähden laitettu ja tahdottu maallisen tomumajani eteen antaa.
    Kovasti piikkinen ja tuskainen on kantamani kruunu täällä maanpäällä ollut. Vaivaa, tuskaa ja ahdistusta olen saanut täällä ajassa ja vaivassa kantaa.

    Tästä kaikesta kiitollisena ja armoitettuna saan jäädä tänäkin päivänä tämän ylhäältä annetun, ylitsevuotavaisen armolähteen äärelle uskomaan että, silloin viimeisenä päivänä, joilloin pasuunat soivat ja taivaat salamoivat, on kaikki mikä tästä maailmasta tulee.

    Arkaillen ja ikäänkuin armon antoa anoen: Veljenne "alentakaa itsenne niin teidät ylennetään"

    VastaaPoista
  7. Kiitos upeasta blogista! Huumori auttaa ihan hirveästi siinä, kun sukulaiset eivät hyväksy elämäntapaani. Esim tanssiminen yksin ja yhdessä on kadottava synti. Voi voi minne joudunkaan ;-)

    t. tammikuussa irtautunut, vapaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut vapaalle, tanssivalle sielulle siellä! Elämäni ihanimpia asioita oli vapautuminen liikkeen ikeestä ja omaksi itseksi tulemisen tie. Ihmisen elämä on liian kallisarvoinen uhrattavaksi ihmisten keksimien sääntöjen orjuuteen jäämiselle.

      Poista
  8. Kyllä te olette sokeita!

    "Hyvä teksti on lyhyt ja siinä on jokin idea."

    Kyllä on kauaksi eksytty jumalanvaltakunnan saarnoista.

    VastaaPoista
  9. Sinäkin rakas veli taikka sisar joka tätä kommenttiani luet,ylennä sydämmesi uskomaan että soopaahan tämä on että ainoastaan lestadiolaiset pääsevät taivaan kunniaan ja muut joutuvat sinne helvetin liekkeihin missä on ikuinen itku ja hammasten kiristys sitä mukaan kun kunkin meistä aika jättää.Melkein 20 vuotta sitte kaidalta polulta laveammalle,helppokulkuisemmalle ja kaikin puolin mukavammalle tielle "eksyneenä" olen hyvinkin tyytyväinen elämääni.Ahdistavat säännöt on poissa ja voi elää elämää pyrkien erottamaan oikean ja väärän kuulumatta silti mihinkään ahdistavaan,ihmisten keksimään lahkoon!Älkää ihmiset uskoko ihan kaikkea mitä teille joku vakuuttaa ja perusteluja kysyttäessä mennään ikään kuin piiloon sen taakse että:"tämä on uskon-,eikä järjen asia..Näähän on tietenki jokaisen omakohtasia asioita mutta miettikää edes vähän näitäki,kirjotuksia,asioita joista ei oo mitää faktoja,vaan perustuu pelkästään johonki uskomukseen,ikään kuin lapsetkin uskovat joulupukkiin..Minä en ainakaa halua pettyä ja valuttaa elämääni hukkaan moisten höpötyksien parissa ja kohdata suuri pettymys,ettei "joulupukkia olekkaan olemassa"!

    -A-

    VastaaPoista
  10. hei tää on mainio! esikoistaustasena(kin..) jutut uppos, täytyy jotenki tuulettaa välillä. :D jumalan rauhaa kirjottajille ja lukijoillenki.

    VastaaPoista
  11. Samaa mieltä edellisen kanssa, iskee kovasti nämä jutut myös el-taustaiseen.

    Veljet ja sisaret, muistakaa: Kunhan vain väsymättä ahkeroitte tässä huumorin valtakunnan työssä, niin on palkkanne kerran oleva suuri euroissa.

    VastaaPoista
  12. Joku on jaksanut ottaa elämäntehtäväkseen toisten uskon pilkkaamisen. Onko lestadiolaisten uskominen sinun elämästäsi pois?

    Tekstit täällä loukkasivat minua syvästi. Tuli aivan paha mieli ja kyynel silmään että joku jaksaa vapaaehtoisesti tällaista tehdä. Tieten tahtoen pilkata ja tuottaa pahaa mieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tietääkseni tunne tekijää, mutta uskon ettei tässä pilkata muuta kuin niitä ulkokultaisia sääntöjä joita ihmiset ovat keksineet ja hyväätarkoittavasti tulkinneet Raamattua oman ymmärryksensä jälkeen. Käsittääkseni täällä ei ole pilkkaa uskoa, Raamattua tai Jumalan kolmiyhteyttä kohtaan, vain ainoastaan TAPAKULTTUURIA. Se ei ole kenenkään usko. Toki tapakulttuurin mädännäisyyden esilletuominen loukkaa varmasti kovimpia kannattajia. Mikä ei varmaankaan ole tarkoitus.

      Poista
  13. Itse vl-uskoa tunnustavana nauroin kippurassa näille jutuille. Ei kaikkea tarvitse ihan NIIN vakavasti ottaa... :D

    musta huumori auttaa ainakin minua käsittelemään rankkojakin asioita, miksei myös uskonasioita?

    VastaaPoista
  14. Nyt on pakko kysyä, onko OHO-siionin toimitus kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta?:D
    Kokeisiinluku jäi ku tänne eksy:D

    VastaaPoista
  15. Joku vinkkasi minut tänne OHO-blogiin. En ole vl, mutta suvussa on muutamia vl-paikkakunnilla asuvia, joita vl-pappi on sanoillaan sulkenut ulos pelastuksesta.
    Tätä blogisaittia oli ihana lukea. Näen sen raikkaana, toivoa herättävänä ahdistusten purkupaikkana, jossa rankkoja asioita voi käsitellä huumorilla samassa kulttuurissä eläneiden kanssa. Olen nauranut lämpimästi mukana, ilman pilkallisuutta. En tunne sanastoanne, mutta on hauskaa lukea tietäen, miten sisäpiirikieli ja sen ironisointi yhdistää ja lohduttaa, ja luo pohjaa yhteiselle selviytymiselle.(Sorry, en yritä saada elämäänne kuulostamaan pelkältä toipumiskertomukselta, vaikka näihin murroksiin ja muutoksiin viittaankin). Olkaa vapaita, sisaret ja veljet Kristuksessa. Teillä on juurenne yhteisössä, hyvässä ja pahassa, ja toivon mukaan se kaikki hyvä antaa pohjaa mielen uudistumisen rohkeudelle. Armon evankeliumi kuuluu kaikille. Kristus ei ole jaettu. Käykää läpi irtiottonne, kipunne, haikeat muistonne. Iloitkaa siitä hyvästä, joka on ahdistuksista huolimatta saanut teissä sijaa. Vapahtajamme pitää teidät sydämellään ja rukoilee seuraajiensa puolesta - niidenkin, joiden on selviytyäkseen otettava pitkä välimatka menneisyyteen. Varjelkaa itseänne, älkää antako kenenkään tulla Kristuksen ja armahdetun syntisen väliin. Suljen teidän moniin rukouksiini.

    VastaaPoista
  16. Voitko Vuokko linkittää sen toisen blogin osotteen tänne , kun se joutui hukkaan ja jäi jutun luku kesken?

    VastaaPoista
  17. Tarkoittaakohan edellinen kommentoija tätä: http://www.rysanteemi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  18. ei tää kotimaan blogi ,kun se uusi . please sitä ei löydy haulla

    VastaaPoista
  19. Joku oli pahoittanut mielensä tästä, ja kehotti:

    "Jumalan valtakunta on ihmeellinen paikka, siellä annetaan kaikki synnit anteeksi."

    Jep justiin. Mutta se Jumalan valtakunta ei kyllä ole rauhanyhdistys, toki sielläkin sitä voi olla.

    Synnit on jo anteeksi annettu, ristillä. Ihmistä ei niiden anteeksi antajaksi tarvita. Se on yksi suurimpia harhaoppeja lestadiolaisuudessa että kuvitellaan itsestä niin suuria, että saisi olla rajaamassa armoa vain joillekin! Suoranaista Ristinpuun ja Golgatan pilkkaa.

    Kristus on jo sovittanut syntimme. Sen saa jokainen vapaasti uskoa kohdalleen. Ilman kenenkään ihmisen päsmäröintejä. Kiitos tästä blogista. Tämä vapauttaa uskomaan! Köyhänä ja puutteellisena, vajavaisena ihmisenä omalta puoleltaan.

    Hyvää uutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
  20. Aijjai, mitkä naurut.... Alarannan blogiluettelosta tän löysin ja kylläpä auttoi virvoittamaan tätä lavealla tiellä jo vähän aikaa kilvoitellutta Jumalan lasta.

    Kirjoitustenne sanoman vain soisi kirkastuvan myös niille lampaille, jotka eivät tässä ajassa karkaamaan pääse Saara-paimenen alati armolla valvovan silmän alta, ja jotka lapsen mielellä uskoen jättävät Jumalan suurimman lahjan, aivot, sinne eteisen narikkaan. Paljon enemmän armoa ja uskoa löytyy kuitenkin rauhanydistyksen ovien ulkopuolelta.

    Voispa lukea täältä otteita seuraavana jouluna kotona. :::D

    VastaaPoista
  21. Kiitos tästä blogista. Sitä lukiessa vahvistuu ajatus, että kannattaa pysyä "entisten pyhien askelissa".

    VastaaPoista
  22. Oho, mikä Siioni täällä! Mukava, virvoittava, elävän veden lähde. Eritysesti iloitsen siitä, että täällä ei tehdä eroa sisarten ja veljien välillä.Yhtä arvottomina saamme täällä yhdessä olla matkaa tekemässä. Kukaan ei sano minulle että pysy sinä sisasr vain siellä penkissä/kotona keittiössä/siivouskomerossa/imetyshuoneessa se on sinun paikkasi. Aivan kuin tekisi mieleni sanoa ÄHÄKUTTI. Vaan onko siinä oikea mieli? Tuskin. Joten sori.

    VastaaPoista
  23. Kiitos ystäväät teidän hyvää vaikuttava vieraskirjasta ja ollaan toistemme rakentajia ja rohkaisioita ja veljiä ja siskoja HERRASSA JA ANNETAAN ELÄVÄN VEDEN VIRRAT VIRRAT MEIHIN IHANASSA JEESUS NIMESSÄ TÄNÄÄN. KIITOS JA SIUNAUSTA,KEIJO SÖDERTÄLJE

    VastaaPoista
  24. Kiitos. Olipa onni että satuin tänne eksymään. Ymmärrän paljon paremmin muutamia tuttujani... mistä se viha ja katkeruus saa tulta! Eikös se niin ole, että jos itse on elämäänsä tyytyväinen, vanhoillislestadiolaisena tai jonain muuna, niin sen pitäisi riittää! Jollekin voi olla todellisuutta uskonnollinen väkivalta, mutta ei se kaikkia koske. Ja jos joku saa tällaisesta palstasta jotain apua vaikeaan menneisyyteen vanhoillislestadiolaisena niin on kyllä harmittavan huonosti asiat! Toivon kaikille kaikkea hyvää, erityisesti tyytyväisyyttä OMAAN ELÄMÄÄN! Katkeruus myrkyttää vain omaa mieltä ja elämää! Toivoisin että kaikki liikkeessä olevat ja siitä irtautuneet nauttisivat omasta elämästään. Toisen usko tai epäusko ei ole itseltä pois!

    VastaaPoista
  25. Mikään ei avaa niin hyvin monikoomista vl-todellisuutta kuin oho!

    Joku kulttuuri-tai rauhanpalkinto tälle voorumille ja heti!

    VastaaPoista
  26. Rakas Saara-äiti, haluaisin kertoa sisarille ja veljille psalmiani tieltä ja matkalta, nyt näin vieraskirjan kautta, kun sähköpostiini on joku viirus iskenyt. Oltiinpa kerran erään siionin äitien omalla leirillä paikallisessa seurakunnan leirikeskuksessa. Sattuipa niin hyvin, että tuon leirin ensimmäisenä iltana pelattiin erään suomalaisille kovin läheisen lajin maailmanmestaruusfinaali. Kuinkas sattuikaan, oliko sielunvihollinen päässyt livahtamaan mukaan leirille, kun joku muisti nähneensä takkahuoneen kaapissa television. Sinnepä sitten kokoontui suurin osa leirin osanottajista, ja jos joku tohti epäillä että onko tämä nyt ihan sopivaa, niin kovasti henkeä haisteltiin, että olisiko hammaspeikko päässyt lain poralla sinne pahoja hajuja piilottelemaan.

    Ja siellä ne rakkaat sisaret oikein yletyin käsin kiittivät arkkienkelin kaimaa: Taivas varjele mikä sieltä tulee, sieltä tuli maali! Ja oi miten uskonsilmä lepäsi Ruudun pojassa, niin kaunis oli katsella kuin kultaista kynttilänjalkaa! Ja niin pääsi kiljuva jalopeura voittajana perille, ja kiljuva akkalauma riemuitsi kera laulaen enkelien, kun mitalit Suomi-pojan kaulaan ripustettiin!

    Kyllä oli kiitollinen mieli että päästiin virkistymään leirille tv:n ääreen, kotona kun olisi joutunut tyytymään pelin tiirailemista tietokoneen pieneltä näytöltä...

    VastaaPoista
  27. Kiitos armon blogitoimitus. Tämä laumasta eksynyt on saanut päivän parhaat naurut tämän blogin kautta. En ole nauranut ivallisesti, vaan sen takia, että havainnot ovat niin osuvia ja kirjoitukset niin lennokkaita. Uppoaa ainakin "x-meikäläiseen".

    VastaaPoista
  28. joku tuolla esitti, että OHO! Siioni pitäisi palkita jollain kulttuuripalkinnolla. olen täysin samaa mieltä. Mikään ei diktatuurissa toimi nin hyvin vastavoimana kuin huumori. Tämä on radikaali, viisas, lämmin, sydämen pohjia myöten meitä ymmärtävä, ravisteleva ja elämänmyönteinen, täysin ihana blogi.

    Tämä virkistää ja antaa toivoa - siellä missä nähdään rankkojenkin asioiden koomiset puolet, on vielä elämää ja toivoa paremmasta.
    t. Omenat talteen kun syksy tulee

    VastaaPoista
  29. Hauskuutta häiritsevät tummat tekstipohjat, jotka tekevät lukemisen vaikeaksi, etten sanoisi että ne estävät uskomista. Vai onko muilla näyttö parempi? Olenko ainoa, jota näin soetetaan?

    VastaaPoista
  30. Joo, tummat tekstipohjat haittaa tosi paljon.

    Teille opin mukaan uskoville vl:ille ja tästä pahentuville: ei kannata teidäkään pahastua siitä, että monia tämä palsta auttaa käsittelemään vaikeaa asiaa, johon on pienestä asti kasvatettu ja jota siten ei ole saanut itse valita tai edes "löytää". Ja jos sydämessä rupeaa kovin liikahtelemaan, kannattaa kysyä miksi. Ehkä siksi, että melko moni asia absurdiudessaan on totta... Etenkin nuo "näitä Kristus ei ehtinyt kaikilla paikkaunnilla sovittaa...:)"

    Sitä on vain kipeä myöntää. Ja tujumpaa tekstiä seuroissa tulee liikkeistä eronneita ja sitä perusteeln kritisoivia, sekä "pahaa maailmaa" (=kaikkia muita, etenkin muita kristittyjä=omavanhurskaita) kohtaan. Kannattaa sekin joskus muistaa.

    Jumala ja todellinen usko ovat sitten asia erikseen.

    VastaaPoista
  31. Ei tätä kyllä uskovaiset toimita. Täällä ei naureta itselle, vaan niille jotka vielä uskovat. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, kun nimeltä pilkkaatte. Voi vaikka tulla kunnianloukkausyyte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskovaiset noin toimi Jos vain omistaa Kristuksen mielen. Ei uhkauksia kunnianloukkaussyytteistä vaan kääntää toisenkin posken. Tuo on rakas veli/sisar lihankäsivarrella hutkimista , mutta senkin saa panna syntinä pois

      Poista
    2. Eivät nämä sivut pilkkaa uskovaisia ihmisiä, vaan tekevät satiiria ''ainoista oikeista tulkinnoista'' uskon asioista. Tämän tapainen huumori auttaa kestämään ristiriitaa omien ajatusten ja lahkon opettamien totuuksien välillä. Varmasti myös loukkaa niitä ihmisiä, jotka eivät uskalla edes mielessään kyseenalaistaa vl-oppeja. Jos Jumala on ihmisen luonut omaksi kuvakseen, ja on Tie, Totuus ja Elämä, miksi hän ei kestäisi huumoria, joka on yksi ihmisen selviytymiskeino? Näitä sivuja on vapauttavaa lukea, vaikka ei ole vl-taustaa. Läheistä kanssakäymistä vl-henkilöiden kanssa kyllä.

      Poista
  32. Rakkaan julkaisumme ulkoasua on saatu olla muuttamassa joku aika sitten, jonka vuoksi joidenkin aiempien tekstien ulkoasu on joutunut väärään henkeen. Lähestymme niitä tekstejä alta päin lähiaikoina.

    VastaaPoista
  33. Tämä on kyllä tosi hauska sivusto. Kuinka monesti olenkaan sydämeni kyllyydestä nauranut täällä sellaista puhdasta ja puhdistavaa, vapauttavaa naurua, kun tajuaa mistä hulluudesta sitä on vapautunut.

    VastaaPoista
  34. Kääks! Mie kattelen tätä "muun tarhan" lampaana, ja välillä meinaa perna revetä kun naurattaa. Sen pitäisi kyllä pidentää ikää mutta entäs jos kuolee nauruun! Toki samaan hengenvetoon pittää sanoa ettei yhdellekään ihmiselle koko Siionissa pidä pilkallisesti nauraa. Tälle hulvattomalle huumorille kyllä sitäkin enemmän. Vertailun vuoksi toisen naapurin eli Helluntaiyhteisön läheisen veljen arvuutus minulle: Kuulepas, Jumala kysyi että mitä eroa on teatterilla ja seurakunnalla? Kun veli ei osannut moneen päivään arvata vastausta, sanoi Herra hänelle että seurakunnassa yleisökin näyttelee...kyllä Taivaan Isäkin osaa lohkaista! Siunataan toinen toisiamme, onneksi armo on leveämpi kuin joku sen väittää olevan, mutta ovia siihen ei kyllä ole kuin se yksi, josta olen tämän Siioninkin kanssa 100% samaa mieltä.

    VastaaPoista
  35. Ensin mua nauratti hirveesti sitten tuli syvä järkytys. Blogista ja muistakin lähteistä olen saanut selville miten vl-liikkeessä pidetään ihmisiä kurissa ja nuhteessa vetoamalla hyvään omaantuntoon. Kuitenkin omatunto on meissä täysin vaikutettavissa oleva sisäinen moraalikontrollööri. Eli kun teet niin kuin puhujat sanovat niin vain siten sulla voi olla hyvä omatunto. Aika rajua...

    VastaaPoista
  36. Nauraisin kippurassa jos tämä ei olisi niin totta.

    VastaaPoista
  37. Onkohan blogi kesätauolla?

    VastaaPoista
  38. http://www.newnews.fi/

    NewNews.fi - OPEN TO THE WORLD
    Ilmainen uutisportaali.
    Kattava uutisvirta ympäri maailmaa.

    VastaaPoista
  39. Että saa olla Jumalalle lammas eikä pässi on siunaus ja Herra vie vihreille niityille meidät lampaat ja virvoittavien vesien ääreen ja häne vitsansa ja sauvansa lohduttavat meitä ja saamme elää kiitos mielessä hyvän paimenen turvissa ja rakkaudessa ,kiiots ja siuanusta,keijo

    VastaaPoista
  40. Mitä vanhat silmäni näkevätkään? Onko sivustolle iskenyt setsuuri! Ei ole varmaankaan pysytty huumorin kaidalla polulla vaan menty intohimoisesti retostelemaan perusrieskaa. Tämä on siitä sitten palkka.

    VastaaPoista
  41. Päivän ajatus:

    "Jumalan valtakunnan on moraalin yläpuolella, eikä sitä siksi koske maalliset lait ja moraalikäsitykset. Moraali koskee vain synnissä eläviä ja syntiin lankeilevaisia ihmisiä. Nämä ihmiset myös helposti moralisoivat Jumalaa ja hänen valtakuntaansa.

    tune: HS.fi: "Lestadiolaisen poliisin rooli tutkitaan"

    VastaaPoista
  42. Viime aikojen kuohuttavat tapahtumat ja tahtomiset ovat nostaneet mieleeni vanhoja kysymyksiä, jotka jo luulin iäksi haudanneeni. Teillä näyttää täällä sivustolla olevan viisautta niin paljon, että rohkenen kääntyä puoleenne kysymyksineni vastausten toivossa. Siis:

    -onko tamperelaisuus synnynnäistä vai itse hankittua?
    -voiko tamperelaisuuteen viittaavia piirteitä itsessään havaitseva toteuttaa vapaasti tamperelaisuustaipumuksiaan?
    -syrjitäänkö täten kuitenkin turkulaisten turkulaisuutta?
    -ei kai sanojen merkityksiä voi noin vain mennä muuttamaan että tamperelainen onkin yhtäkkiä turkulainen lain mukaan? eikö tämä ole häväistys?
    -jos kerran pitää väkisinkin olla tamperelainen, niin eikö se muka riitä?
    -mitä muuta tamperelaiset vaativat seuraavaksi?
    -entä eikö olisi kuitenkin oikeutettua vaatia, että tamperelainen ei saa piiloutua turkulaisuus-nimikkeen taakse vaan olkoon reilusti tamperelainen kerta on!
    -millaisia neuvoja meidän olisi annettava niille, jotka kamppailevat tamperelaisuutensa kanssa tai sitä vastaan?
    -jos tamperelaisuusrummutus ei kuulu Kuopioon, niin onko syytä mennä korvalääkäriin?

    kysyy nimimerkki epätietoinen normi savolainen (ei kai tämä ole syrjintää, jos rohkenen sanoa tämän?)

    VastaaPoista
  43. Miksi SRK:n johtokunta huolestui rovastin saamasta varoituksesta?
    - Pirin käyttö hoitokokouksissa on lopetettava.

    VastaaPoista
  44. Hyvää äitienpäivää Saara-äidille!

    VastaaPoista
  45. Parasta, mitä olen netistä vuosikausiin lukenut!!! Auttaa myös ymmärtämään oman hengellisen kasvualustan pölkkypäisiä juttuja ja tapoja, niitähän riittää joka yhteisössä. Totuus tekee vapaaksi; vaikkei välillä tiedä itkiskö vai nauraisko. Kiitos teille.

    VastaaPoista
  46. onko tämä informatiivinen sivusto lakannut vastaamasta kysymyksiin, vai onko kaikki tarpeellinen jo sanottu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tarpeellinen on sanottu, mutta hyvä näitä asioita on kerrata!

      Poista
  47. Miten saan yhteyden ylläpitäjiin? Haluaisin haastatella sivuston tekijäjoukkoa lehtijuttua varten. Laittakaa yhteydenottolomake näkyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö sähköpostiosoite ollut jossain...? saara.aiti@gmail.com

      Poista
  48. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille tai lainanantajille verkossa? Pyydän teitä ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKORIIN. Olin binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina esiintyneiden väärennettyjen ihmisten uhri, menetin 10 000 dollaria ja 2 BTC:tä bitcoin-lompakostani näille huijareille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat väärennettyjä ja tunsin itseni todella loukkaantuneeksi. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta.

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.