Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lähetysseuroissa pohjan maalla

Rakkaat terveiset lähetysseuroista pohjan maalta, jossa herran henki viimeisinä aikoina lepää.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Väsyttää

Tämän takia haluamme, aivan kuin, olla ajattelemassa, että sananpalvelijan paikka ei ole naiselle sopiva.

Tämän maailman pärskeitä

Kansansa rakastaman Suuren Johtajan poismeno 17.12.2012 on saanut Pohjois-Korean uskovaiset aloittamaan 100 päivän suruajan, jolloin he eivät halua käyttää kännykkää.

Media on tulkinnut uskovaisten yhteisessä rakkaudessa ja äärimmäisessä yksimielisyydessä syntyneen päätöksen kielloksi ja että tästä kiellosta seuraisi sotarikossyyte. Uskovaisilla ei koskaan ole ollut kieltoja, vaan siionin armoneuvoille on aina haluttu olla kuuliaisia.

Haluamme olla rohkaisemassa Pohjois-Korean uskovaisia muistolauseella rakkaan kotimaamme uskovaisten lehdestä, "Haluammehan katsoa elämän valintatilanteita ensin uskon näkökulmasta? Jumalan sana on uskonmatkalla oppaana ja karttana, omatunto kompassina ja gps-laitteena. Ja matkaoppaat ja karttaselitykset Jumalan valtakunnasta. Helppoa?"

Toivomme Pohjois-Korean uskovaisille kaikkea hyvää ja Korkeimman Johtajan armollista johdatusta tämän maailman myrskyissä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Facebook voi koitua yhteiseksi rakennukseksi

Paljon on puhuttu sosiaalisen median vaaroista. Olemme kuitenkin viimeisinä aikoina saaneet panna merkille, miten helppoa esimerkiksi Facebookissa on tunnistaa uskovaiset. Se käy aivan samalla tavalla, kuin oikeassa elämässä olisi tuolla kaupungilla kävelemässä, kun vastaantulijoista voi heti sanoa, onko henkilö uskomassa.

Facebookissa emme voi nähdä onko kavereillamme korvakoruja tai ripsiväriä, tai kuunteleeko hän kenties huonoa musiikkia. Facebookissa uskovaiset voidaan kuitenkin erottaa siitä, minkälaisista julkaisuista tai kommenteista he tykkäävät.

Näin saamme tänäkin iltahetkenä jäädä turvallisina uskomaan.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 Sammakko -palkinto Olavi Voittoselle




OHO! Siioni myöntää Olavi Voittoselle Vuoden 2011 Sammakko -palkinnon Haaparannan kirkkoherra Kimmo Sulilaa koskevasta lausunnostaan. Voittonen sanoi sanomalehti Kalevalle näin:

"Joka tapauksessa hänhän [Sulila] syyllistyi päivän mittaan sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan."

Kisan loppusuoralle pääsi monia muitakin ehdokkaita. Voittosen kannalle kuitenkin päädyttiin, koska hänen lausuntonsa on jäänyt täysin ilmaan. Uteliaille Kaleva-lehden peruneille lukijoille ei ole kerrottu, mitä puhujainkokouksessa on "päivän mittaan" tapahtunut.



Onnittelemme Voittosta! Voittonen on voittosensa ansainnut.

Voittospalkinnon voi askarrella kuvasta.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ennustus pappiseriseurasta ja hoitokokouksista

Sentähden, katso, minä lähetän teille prophetat, ja viisaat, ja kirjanoppineet; ja niistä te muutamat tapatte ja ristiinnaulitsette, ja muutamat te pieksätte teidän synagogissanne, ja vainootte kaupungista kaupunkiin. (Matt. 23:34)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Viikon vitsaus

Kaksi hoitomiestä kysyy hoidettavalta, että tietääkö hän, keitä on saanut vieraakseen. Hoidettava vastaa, että kyllähän hän herrat tuntee, herra X ja herra Y, tuttuja miehiä.

- Ei, ei, kuules nyt rouva, sinä näet edessäs nyt HERRAN SEBAOTIN ENKELIT!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Sana keskiviikoksi

Ap. t. 20:35 ...Autuaampi on antaa kuin ottaa.

Me uskovaiset olemme aina ymmärtäneet, että alkoholijuomien ottaminen on syntiä. Mutta me tahdomme olla kuuliaisia ja antaa lahjamme käytettäväksi valtakunnan eri työmuodoissa. Näin pysymme autuaampina, kuin nuo kelvottomat, jotka elävät syntielämää alkoholijuomien orjuudessa.