Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

tiistai 30. joulukuuta 2014

10 todistetta: homous on syntiä

Jos sul lysti on ja tiedät sen, niin pyydä syntisi anteeksi

Maailmallisissakin tv-sarjoissa on joskus oikeita oivalluksia. Esimerkiksi tässä pahassa ja syntisessä ohjelmassa esitetään pilkallisessa valossa nunna, joka sanoo aivan oikein: Jos sul lysti on ja tiedät sen niin se on syntiä


Uskovaisina me emme tietenkään halua olla ripustamassa seinillemme tämän maailman tv-tähtien kuvia, ne eivät ole uskovaisen kodin huonekaluja. Siksi olisikin hyvä, että sen sijaan käyttäisimme huoneentaulunamme tätä hurskaampaa versiota


maanantai 1. joulukuuta 2014

Muuttumatoin uskon perustus 2

Uskomme perustus on muuttumatoin: Hyväksymme aina kaiken noin 200v muiden jälkeen.

Muuttumatoin uskon perustus

Uskomme perustus on muuttumatoin: Poimimme Raamatusta ne säännöt joiden puolustaminen ei ole liian noloa.

(esim. lasten kurittamista ja naisten alistamista on nykyään nolo puolustaa, vaikka ne ovatkin Raamatussa aika yksiselitteisiä. Samoin evoluution kieltäminen on aika noloa.)

Tämän jälkeen seurakunta (so. paimenet) katsoo mitä  sääntöjä vielä tarvitaan, ja lisää ne. Toimikunta etsii sopivat perustelut.


lauantai 29. marraskuuta 2014

Homon pelko on viisauden alku

Uskon kautta me ymmärrämme, että homon pelko on viisauden alku. Homohan on herroista herroin, niin miehinen mies että puolisoksikin kelpaa vain mies.

Ne, jotka ovat uskostamme osattomia eivät välttämättä ymmärrä miksi me uskovaiset pelkäämme homoja. Mutta miettikääpä vaikka, että kyseessä on ihan sama asia kuin vaikkapa siinä, että te epäuskoisetkin pelkäätte karhua.

Nyt eduskunnan moraalittoman päätöksen jälkeen homoja varmaan alkaa nousta esiin siellä ja täällä. Siksi haluammekin julkaista toimintaohjeet homon kohtaamiseen:

Mikäli kohtaat homon, käyttäydy rauhallisesti ja poistu tulosuuntaan

  • Peräänny rauhallisesti samalla hiljaa homolle puhuen. 
  • Älä huuda tai ääntele voimakkaasti, sillä homo tulkitsee sen vihamielisyydeksi. 
  • Älä tuijota homoa silmiin, se merkitsee haastetta. 
  • Puuhun kiipeäminen ei pelasta homon hyökkäykseltä, koska homo on hyvä kiipeilijä.
  • Jos homo kuitenkin käy kiinni, heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi takamustasi, ole liikkumatta eli tekeydy kuolleeksi. 
  • Pakoon juokseminen ei kannata, koska homo on aina sinua nopeampi.
  • Vahingoittunut homo on aina vaarallinen. Jos havaitset vahingoittuneen homon, hälytä apua ja ilmoita poliisille. Poliisi huolehtii tilanteen selvittämisestä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Milloin elämä alkaa?

Papit keskustelivat siitä, milloin Elämä alkaa.

Luterilainen pappi sanoi: "Kyllä se alkaa sikiämishetkestä, jolloin solu alkaa jakautua."

Katolinen pappi puolestaan sanoi: "Minusta se alkaa tosiasiallisesti vasta syntymähetkestä"

Mukana oli eräs uskovainen maallikkopuhuja, ja papit kysyivät, milloin hänen mielestään elämä alkaa. Ja silloin sanoi hän heillensä: "Kyllä elämä alkaa sitten, kun nuorin lapsista lähtee kotoa ja vie koiran mennessään."

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Antakaa meidän uskoa!

Miksi meitä ei tahdota suvaita, vaikka me suvaitsemme kaikenlaisia lieveilmiöitä? Suvaitkaa meitä kuten mekin suvaitsemme esim. homoja: "On ok olla uskovainen, kunhan ei toteuta uskovaisuuttaan."

torstai 6. marraskuuta 2014

Elävän kristillisyyden demokratia

Maailmallinen demokratia: Kansa valitsee päättäjät vaihtoehdoista A, B ja C

Itäinen demokratia: Kansa valitsee päättäjät vaihtoehdoista A, A ja A

Elävän kristillisyyden demokratia: Kansa valitsee omasta seurakunnastaan valitsijan joukosta A, A ja A. Tämän jälkeen eniten ääniä saanut yksimielisesti valittu A pääsee valitsemaan päättäjäksi B:n jonka valinta on nähty siunaukselliseksi ja kristillisyytemme rakennukseksi.

torstai 16. lokakuuta 2014

Myyjäistoiminnasta oppia julkaisutoimintaan

Siionin julkaisutoimikunnassa Julkaisujen levikin ja julkaisutulojen lasku on aiheuttanut murhetta. Siksi julkaisutoimikunta on päättänyt, että siionissa otetaan käyttöön myyjäisissä hyväksi havaittu keino tulojen kasvattamiseksi: Tästä lähtien jokainen uskovainen tekee viikoittain pienen määrän Julkaisuja, vie ne rauhanyhdistykselle ja ostaa ne itselleen. Kertyneet varat ohjataan Jumalan kautta tehtävälle kustannus- ja leirityölle.

Koettelemukset ja kiroukset

Uskovaisina ymmärrämme uskon kautta tämän ajallisen ajan keskellä monesti niin inhimillisinäkin ihmisinä, että

- kun suviseuroissa paistaa aurinko, Jumala siunaa seuravieraita hyvillä säillä.
- kun rock-festivaaleilla paistaa aurinko, Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin pyhille kuin pahoille.

- kun suviseuroissa sataa räntää, Jumala koettelee seuravieraita huonoilla säillä.
- kun rock-festivaaleilla sataa räntää, Jumala rankaisee heitä synnin tähden.

- kun uskovaiselta palaa rantasauna, Jumala antaa koettelemuksia.
- kun uskonsa kieltäneeltä palaa rantasauna, Jumala otti siunauksensa pois.

- kun uskovainen näyttää tasapainoiselta, hänellä on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa.
- kun uskonsa kieltänyt näyttää tasapainoiselta, hänellä on väärä rauha sisimmässä.

- kun uskovaisella on mielenterveysongelmia, ne eivät koskaan liity uskomisen asioihin.
- kun uskonsa kieltäneellä on mielenterveysongelmia, ne ovat synnin seurausta.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Autuaita ovat kustannusyhtiön tukijat

Autuaita ovat ne, joilla on kiinnostusta ostaa sekä lukea ja kuunnella kristillisyyden julkaisuja.

Autuaita ne, jotka ovat huolissaan julkaisujen myynnin laskusta.

Autuaita ne, joilla ei ole kateissa oivallus siitä, mikä merkitys julkaisuilla on yksilön uskonelämälle.

Autuaita ne, joilla ei ole kateissa oivallus siitä, mikä merkitys julkaisuilla on SRK:n taloudelle.

Autuaita ovat julkaisut, sillä ne käsittelevät monipuolisesti uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä.

Autuaita ne, joiden lähelle lehdet, kirjat ja äänitteet tuovat Jumalan valtakunnan sanoman.

Autuaita ne, jotka ymmärtävät, että ne hyödyttävät jokaisen niitä lukevan ja kuuntelevan kristityn uskonelämää.

Autuaita kristityt, jotka tarvitsevat julkaisuja, vaikka eivät sitä vielä tiedostaisikaan.

Autuaita ne, jotka ymmärtävät, että julkaisutulojen lasku näkyy suoraan lähetystyömahdollisuuksien kaventumisena sekä paineina leirimaksujen korottamiseen.

Autuaita ne, jotka eivät saa hyötyä vain itselleen, vaan samalla tarjoavat toisille mahdollisuuksia päästä seuroihin ja leirille.

Autuaita ne, jotka ymmärtävät että julkaisujen tarjoaminen ja ostaminen on jo itsessään tärkeää Jumalan valtakunnan työtä.

Autuaita ne, jotka hahmottavat, että kristillisyyden julkaisujen aktiivinen tarjoaminen on aivan eri tason asia kuin jonkin muun tuotteen kauppaaminen.

Autuaita Rayhanyhdistysten julkaisuvastaavat ja julkaisumyyjät, jotka tekevät arvokasta ja tärkeää työtä.

Autuasta työ, johon he tarvitsevat paikallisten kristittyjen tukea.

Autuas sinä, joka ymmärrät nyt viimeinkin kaivaa ne roposi taskusta ja rahoittaa SRK:ta, sillä se koituu lopulta siunaukseksi sekä yksilöiden uskonelämälle että kristillisyytemme työlle.

Autuas sinä, joka ymmärrät että tämä ei ole mitään vapaaehtoistyötä vaan Jumalan valtakunnan työtä.

Päivämiehen siunaavaan ja aina siunaavaan nimeen, aa men!


http://paivamies.fi/usko-ja-elama/paakirjoitukset/608/

tiistai 14. lokakuuta 2014

Keskusteluiltoja

Jumalan valtakuntaa on usein aiheettomasti syytetty siitä, että meillä ei keskustella avoimesti. Me tiedämme, että tämä on valetta. Siksi työmuototoimikunta on päättänyt aloittaa keskusteluiltojen sarjan, jossa uskovaiset saavat aivan vapaasti esittää perusteluja otsikon mukaisiin kannanottoihin.

2.11. Korvakoruilta: "Miksi emme halua käyttää korvakoruja?"
6.12. Televisioilta: "Miksi emme halua olla omistamassa televisiota laitteena?"
3.1. Naispappeusilta: "Miksi emme uskovaisina voi hyväksyä naispappeutta?"
10.2. Homoilta: "Miksi emme halua olla hyväksymässä homoseksuaalien parisuhteita?"
15.3. Ehkäisyilta: "Miksi haluamme olla ottamassa kaikki lapset vastaan?"
18.4. Keskusteluilta: "Miksi uskovaisena haluamme olla alustajan kanssa samassa hengessä?"

Tervetuloa!

Portot ovat Jumalan lahja

Raamattu on elämän ylin ohje. On turvallista, ettei meidän tarvitse itse vaja vaisina etsiä vastauksia mitä moni naisimpiin kysymyksiin, joita ajassamme nousee esille, vaan että voimme aina ja kaikki alla tukeutua Raamattuun.

Viime kesänä rippileirillä pohdimme onko ns. prosti tuutio syntiä, tahi ns. vieraissa käyminen. Tässäkin saatoimme olla tukeutumassa entisten pyhien esimerkkiin, joka on kirjoitettuna meille kaikille tutussa Jumalan sanan kohdassa 1. Moos 38:15-18 "Koska Juuda näki hänen, luuli hän sen portoksi... Ja makasi hänen kanssansa, ja hän tuli raskaaksi hänestä."

Näin me uskon kautta ymmärrämme, että Juuda halusi olla ottamassa kaikki lapset vastaan, eikä siksi sallinut siemenen mennä hukkaan. Murhan syntiä hän kavahti, ja siksi hän halusi porttoonkin olla uskonsa tähden yhtymässä. Näin meidän on turvallista kulkea entisten pyhäin jalan jäljissä Raamatuin esimerkein jälkiin.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Voi teitänne, katkerat ja kiittämättömät!

"Voi teitänne, te kiittämättömät! Minä annoin teille pajunköyttä ettäs te saisitte syödäksenne, mutta te vain katkeroiduitte" 2. SRK 5:19

Herra, vaienna katkerat!

Jumalan lasten esirukouksia pyytää uskovainen puhuja, jonka puheita uskonsa kieltänyt katkera veli panettelee ja pilkkaa.

Vaimoansa pahoinpidellyt veli, jonka tekemisiä katkera vaimo panettelee ja pilkkaa.

Rattijuoppo, jonka tekoa hänen yliajamansa ja loppuiäkseen invalidisoitunut katkera veli panettelee ja pilkkaa.

Neuvostoupseeri, jonka menneitä puuhasteluja hänen kiduttamansa katkera sisar panettelee ja pilkkaa.

Syyrialainen taistelija, jonka tekemiä murhia katkera omainen panettelee ja pilkkaa.

Koulukiusaaja, jonka tekosia katkera entinen koulukaveri panettelee ja pilkkaa.

Kidnappaaja, jonka tekoja kaappauksen traumauttama katkera veli panettelee ja pilkkaa.

Jumalan valtakunta, jota aivopesun ja hengellisen väkivallan traumauttama katkera sisar panettelee ja pilkkaa.

Herra, vaienna nämä katkerat ihmiset, jotta me heille pahaa tehneet raukat saamme elää rauhassa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Jumalan seurakunta on Ukrainassa

On ihanaa kuulla uutisia, kuinka itäisessä Ukrainassa yhä taistelee Jumalan seurakunta. Eihän maailma toki heitä Jumalan seurakunnaksi kutsu, vaan se pilkaten heitä haukkuu separatisteiksi ja kapinallisiksi.

Mistä sitten tiedämme, että tämä on se Jumalan seurakunta, josta meille Jumalan sanakin puhuu? Siitä me sen tiedämme, että maailma sitä pilkkaa, niin kuin se pilkkasi meitä ennen olleita apostolejakin. Toinen tuntomerkki on se, että tämä lauma on piskuinen, mutta niin me saamme pyhistä kirjoituksista lukea että pieni on se lauma, joka kaitaa tietä kulkien kostuu kerran perille taivaan kotiin.

Kolmas tuntomerkki on se, että tämä seurakunta on taisteleva. Jumalan seurakunta on taisteleva. Vaikka se meidän inhimillisen osamme puolelta tuntuu vaikealta hyväksyä, että he tappavat, kiduttavat, ja lentokoneitakin aivan kuin alas ampuvat, niin se kuulkaa on Jumalan tahto että näitäkin tapahtuu. Ei se ihmisjärjelle aukene, mutta me saamme luottaa, että hyvä, armollinen ja kaikkitietävä Jumalamme on näin hyväksi nähnyt ja varmaan sen ajallaan meillekin osoittaa kuinka on suuri siunaus että ihmisiä siirtyy ajasta iäisyyteen taistelevan seurakunnan kautta.

Näin saamme jäädä tässä Jumalan lasten joukossa matkaa tekemään.

torstai 9. lokakuuta 2014

Uskovainen ja Saksa

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan uskovaisten keskuudessa oli paljon ihmetystä siitä voiko uskovainen olla kannattamassa Saksaa. Siksi haluamme olla tuomassa esiin Jumalan seurakunnan kannan.

Eräät uskovaisen nimellä kulkevat ovat viitanneet yhteiseen päätökseen vuoden 1964 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksesta, jossa yksiselitteisesti todettiin, että uskovaisina emme halua olla kannattamassa Länsi-Saksaa.

He ovat kuitenkin jättäneet, tahallaan tai tarkoituksellisesti, huomioimatta että tuolloin Länsi-Saksa ei ollut yhteisessä rakkaudessa. Nimittäin rakkaassa luterilaisuuden kotimaassa oli vuonna 1945 tapahtunut eriseura, missä läntisen Saksan jumalanlapset joutuivat eksytyksen hengen harhauttamiksi. Tätä hajaannusta jatkui 44 vuotta, kunnes he vuonna 1989 ymmärsivät katua, pyytää anteeksi epäuskoaan ja palata yhteiseen rakkauteen, entisten lammasten askeliin.

Onneksi itäisessä Saksassa elävä usko oli yhä säilynyt kaikki nämä länsisaksalaisten korpivaelluksen vuodet, ja niin etsikon aika koitti vielä länsisaksalaisillekin. Siksi emme enää halua muistaa anteeksi annettuja syntejä vaan voimme hyvällä omallatunnolla yhtyä voitonvirtehen: "Deutschland Deutschland überalles!"

Siitä tunnet sä uskovaisen



Epäuskoisilla toimittajasedillä, tai vielä enemmän toimittajatytönhupakoilla on toisinaan vaikeuksia erottaa kuka on uskovainen. Siksi haastatteluihin saatetaan kelpuuttaa uskovaisia edustamaan vaikka mitä mätiä kaloja, joita meidänkin valittuin joukkoon on eksynyt. Siksi me Jumalan lapset olemmekin toimituksessamme keränneet oheisen lista, missä haastateltavan oma vastaus auttaa sijoittamaan hänet Jumalan valtakunnan kartalle, tai kartan ulkopuolelle

”Olen uskomassa, ja tämän Jumalan lasten joukon mukana tahdon olla matkaa tekemässä” = Keskeltä uskomassa
”Olen uskovainen” = Maan hiljaisia, oikea uskovainen
”Olen vanhoillislestadiolainen” = Epäilyttävä, mutta voi pitää uskovaisena kunhan on tarkkana
”Olen vanhoillislestadiolainen, mutta en hyväksy kaikkia virallisia kannanottoja” = Mätä kala: Siivellä eläjä, joka haluaa nauttia systeemin eduista, mutta välttyä ristin kantamiselta
”Taustayhteisöni on vanhoillislestadiolaisuus” = Kieltänyt uskonsa teoillaan: Tunnustaa uskoa, mutta sanoista ei välity rakkaus jumalanvaltakuntaa kohtaan
”Olen etninen vanhoillislestadiolainen” = Uskonsa kieltänyt saivarteleva sanaseppo, joka yrittää hämmentää keksimällä uusia termejä, vaikka maailma oikeasti on mustavalkoinen: me hyvät ja nuo pahat
”Olen entinen vanhoillislestadiolainen” = Hyväksyy reilusti, että ei pääse taivaaseen tämä joukon mukana vaan ryyppää, pettää ja rellestää itsensä helvettiin

”Olen mikä olen, puhuminenkin vl:stä ahdistaa” = Katkera uskosta synnin tähden luopunut luopio. Karta kuin ruttoa, tämä voi tarttua
”Kysymys ei ole minulle relevantti” = Agnostikko tai muu kummajainen
”Olen uskossa/tullut uskoon” = Huijari, koskaan ollutkaan uskovainen
Erityisesti maailman ihmisten on huomattava seuraava asia, joka ei välttämättä aukene ilman uskon silmiä. Uskovaiset saattavat kieltäytyä mitä ihmeellisimmistä asioista, joita he eivät osaa varsinaisesti perustella. Kun perustelu kuuluu ”Minulla on henkilökohtainen vakaumus” se tarkoittaa suomeksi ”Minulla ei ole henkilökohtaista vakaumusta, siksi en voi perustella.”

Sovintoveri pesköön aivosi ja käteni

Kyllin en voi ihmetellä sovintoveren ihanuutta.

Sillä saamme olla pesemässä lastemme aivoja jo aivan pienestä asti - kaikista epäilyksistä, joita sinne Saara-äidin kaikkivoipaisuutta ja erehtymättömyyttä vastaan voi synnin vaikutuksesta syntyä.

Sillä me seurakunnan paimenet saamme myös olla käsiämme pesemässä, kun joku vaatii meitä tilille niistä vääryyksistä, joita me Jumalan naamari päässä olemme saaneet olla tekemässä.

On meillä hyvä osa!

Usko ei ole järjen asia

Uskon asioita ei saa sekoittaa järkeilyllä.

Tiedämme esimerkiksi, että uskovainen ei halua käyttää korvakoruja, koska Paavali kirjoittaa 
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus"

Jos sinä ajattelet, että miten nuo kaksi asiaa liittyvät toisiinsa niin vastaan sinulle: Uskomiseen se jää. Ei kannata järkeillä. Uskossa ei ole kyse logiikasta vaan teologiasta. Jos epäilit, niin saat kaikki epäilyksetkin anteeksi.


Jeesus ei ollut uskovainen

Jeesus ei ollut uskovainen. Jos hän olisi ollut, hänen reaktionsa Pietarin kieltäessä uskonsa olisi ollut: "Ei tullut yllätyksenä. Olihan tämä nähtävissä. Uskoa kyllä tunnusti, mutta hänestä ei paistanut rakkaus seurakuntaa kohtaan"

perjantai 12. syyskuuta 2014

Ei herätysliike ole ihmistä varten


Mitä väliä sillä on rikkooko ehkäisykielto ihmisoikeuksia, sillä ehkäisyn myötä elämäntapaliike kuihtuisi. Muistamme herrojemme ja vapahtajiemme kalliit sanat:

"Totisesti, totisesti, sanon minä teille: ei herätysliike ole ihmistä vaan ihminen herätysliikettä varten!" SRK 2:9

Jumala on elämän ja kuoleman Herra

Emmehän halua olla käyttämässä turvavöitä. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua olla auttamassa nälkää näkeviä. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua olla syömässä tämän maailman sydänlääkkeitä. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua käydä syöpähoidoissa, kussa pilkkaajat istuvat. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua olla käyttämässä tämän ajan suojateitä, emmekä olla
väistelemässä rekkoja. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua olla ohittelematta keltaisella viivalla. Ei sieltä ketään tule. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua ottaa rokotuksia, vaan tahdomme olla ottamassa kaikki taudit vastaan. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän halua aivan kuin olla nurmikkoa leikkaamassa. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Emmehän käytä kätilöä synnytyksessä. Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

torstai 11. syyskuuta 2014

Haluamme ottaa kaikki lapset vastaan

Toisin kuin maailma väittää, kaikki uskovaiset haluavat ottaa kaikki lapset vastaan. Jos ei halua, ei ole uskovainen.

Jumalan seurakunta Twitterissä

Jumalan valtakunnan tiedotustyöryhmä tiedottaa: Parannusta saarnataan nyt myös tämän maailman Twitterissä. Muistammehan silti, että kirjoitettu sana ei pelasta, joten synnit täytyy yhä pyytää anteeksi toiselta henkilöltä kahden kesken.

https://twitter.com/saara_aiti/status/510068003317506048

Emmehän me halua olla kuuntelemassa


Uskovainen näkee sisimpään

Tässä ajan illassa maailman ihmiset ovat nyt innostuneet niin sanotusta deittisovellus Tinderistä. Mehän emme sellaista sovellusta halua olla käyttämässä, sillä kyllä Jumala sen aviopuolison aikanaan osoittaa.

Silti meidän on hyä olla muistamassa Tinderin tuomat laineet uskovaistenkin nuorten elämään. Tinder on hyvin ulkonäkökeskeinen sovellus, mahdollista kumppania valitaan pääosin ulkonäön perusteella. On vaara että tällainen ajattelu näkyy Jumalan valtakunnan sisälläkin.

Eräskin käyttäjä kertoi, että hän valitsee vain tummia naisia, joilla on tatuointeja ja jotka ovat jossain kuvassa bikinit päällä.

Toinen taas haki aivan erilaista seuraa. Hän ei halunnut, että naisella olisi lävistyksiä, korvakoruja, runsasta meikkiä tai tatuointeja. Hän ei myöskään halunnut, että nainen olisi kuvissa jonkin alkoholijuoman kanssa. Onneksi me uskovaiset emme tämän maailman tavoin ole ulkonäön perusteella tekemässä mitään valintoja.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Usko lohduttaa kun maailma(nmestaruuskisat) ahdistaa

Moni uskovainen ei tiedä, että myös Brasiliassa on elävää uskoa. Maan jalkapallojoukkueestakin löytyy paljon uskovaisia. Vaikka tämänmaailmanmestaruuskisoissa tulikin itkua ja hammastenkiristystä, ja veljet joutuivat kipuilemaan suuren päästettyjen maalien kiusauksissa niin oli turvallista nähdä kuinka evankeljumilla saatiin olla korjaamassa kaikki synnit, epäilykset ja harhasyötötkin.

Monimaallisen tappionkin hetkellä saamme jäädä uskomaan, että näin se on Jumala asjan hyväksi nähnyt ja että se kuuluu hänen suureen suunnitelmaansa, vaikka meidän onkin murheen alhossa sangen vaikija ymmärtää miksi Jumala tämän sallii. Onhan kirjoitettu: "Totisesti, totisesti sanon minä teille: teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee: te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi."

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Uskon kautta

Usein seurasaarnoissa sanomme "Uskon kautta ymmärrämme, että..." Moni epäuskoinen kyselevällä mielellä on lähestynyt kysyen mitä se tarkoittaa.

Me haluamme olla avaamassa, että se tarkoittaa, että asialle ei ole muita perusteita kuin että me uskomme niin. Uskon kautta ymmärrämme, ettei asioita tarvitse sillä tavalla olla raamatuilla perustelemassa niin kuin tämän ajan omavanhurskaat tekevät.

Uskon kautta ymmärrämme, että vain tässä herätysliikkeessä on pelastus.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Uskon aakkosia

Tässä ajassa esiintyy paljon kritiikkiä sitä kohtaan, että kristillisyydessämme seurakunnan paimeniksi valikoituu enimmäkseen vanhempia miehiä.

Sydämen elävä usko kuitenkin avaa meille sen kalliin uskon näköalan, että tämä on kuulkaa rakkaat sisaret ja veljet Jumalan suurta johdatusta. Onhan Isä Jumalakin kuin vanhempi mieshenkilö: Hän uskoo ja kehuu olevansa kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Hän sanoo, että hänen lastensa tulee toimia hänen tahtonsa mukaan. Hän on jopa kirjannut tahtonsa tuhatsivuiseen kirjaan. Ja loppujen lopuksi hän kuitenkin on nöyrästi hiljaa kun hänen vaimonsa, tämä meidän ihana ja suloinen Saara-äiti, kertoo lapsille mitä perheen pää on OIKEASTI tarkoittanut ja mitä lasten OIKEASTI tulee tehdä kelvatakseen Isälle Jumalalle.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Jakamaton rakkaus

Seurakunnan jakamaton rakkaus on Jumalan lapsen tuntomerkki ja sananpalvelijan tehtävän edellytys, kuten suviseuroissakin useissa saarnoissa saimme kuulla.

Jumalan valtakunnassa on aina opetettu, että jos rakkautta aletaan jakamaan epäuskoisille, on se varma merkki epäuskosta. Siksi haluamme ahkeroida jakamattomassa rakkaudessa.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Naisvaltainen kristillisyys

Tiedotusvälineiden ja yksipuolisen uutisoinnin kautta syntyy helposti virheellisesti kuva, että kristillisyydessämme naiset olisivat miehiä huonommassa asemassa ja että heillä ei olisi sananvaltaa.

Tämä kuva ei vastaa todellisuutta. Kristillisyydessämme kyllä kehoitetaan kuulemaan Isää Jumalaakin, mutta viimeinen sana on kuitenkin aina Saara Äidillä.

Erityisesti näinä vaikeina aikoina kysytään kuuliaisuutta Saara Äidin neuvoille, kun yhä useammin itse Isä Jumalakin on pilkkaajien puolella.

Uskovaiselle sopivat taivutusmuodot

Suviseurat-sanan taivutus

Toisin kuin tämän maailman tiedotusvälineet usein luulevat niin vakiintuneen käytännön mukaan suviseurat-sanaa taivutetaan monikon sisäpaikallissijoissa: suviseuroihin, suviseuroissa, suviseuroista.

Muodon historiasta ei ole tietoa, mutta se korostaa mukavalla tavalla sitä, että koemme olevamme sisällä koko seuroihin liittyvässä toiminnassa.

Suviseuratiedotus toivoo lehdistön käyttävän vakiintunutta muotoa suviseuroissa.

Ajatella ja tehdä -sanojen taivutus

Vakiintuneen käytännön mukaan uskovaiset eivät sano "Minä ajattelen" tai "Minä en saa tehdä niin" vaan "Me olemme ajattelemassa" ja "Me emme halua olla tekemässä niin."

Muodon historiasta ei ole tietoa, mutta se korostaa mukavalla tavalla sitä, että meillä Jumalan lapsilla ei tarvitse olla omia mielipiteitä vaan että ahkeroimme uskossa toistaa niitä ajatuksia ja noudattaa niitä armoneuvoja joita sananpalvelijat meille ovat Saara Äidin ilmoituksen jälkiin saarnaamassa.

Haluammehan me olla käyttämässä näitä vakiintuneita muotoja, jotka ovat uskollemme rakennukseksi.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hyvän Paimenen ääni suviseuroissa

- Kesäseuraradiossa meillä on tänään haastateltavana kirkkouskovainen seuravieras Konnevedeltä: Mitä sinun kaltaisesi omavanhurskas on tullut hakemaan Jumalan valtakunnan suviseuroista?

- Halusin tulla kuuntelemaan mitä Hyvällä Paimenella on sanottavana.

- No oletko saanut hakemasi?

- Valitettavasti Hyvän Paimenen ääntä on täällä vaikea kuulla kun se hukkuu kovaäänisistä tulevien saarnojen alle.

Ohjeet hätätilanteisiin

Jumala näki ajallaan hyväksi, että kristillisyytemme vähäisimmän keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja vaihtui. Moni voi olla hämmennyksen vallassa ja pelätä mitä näin suuri muutos tuo tullessaan.

Mutta sinä rakas sisar ja veli voit olla turvatulla mielellä, mikään ei muutu. Aivan kuin jatkuvuuden turvaamiseksi uusi puheenjohtaja sai edeltäjiensä laatimat ohjeet hätätilanteiden varalle:

HÄDÄN SATTUESSA eli jos Jumalan valtakunnan lukuisista turvajärjestelyistä huolimatta joku lihava lammas, sisar eli veli, saa yhteyden sinuun kertoakseen että valtakunnassa ei kaikki olekaan hyvin ja että keskusyhdistys on toiminut tahi parhaillaan toimii väärin...

1. Rajoita vahinko: Vaienna lihava lammas keinolla millä hyvänsä. Tähän tarkoitukseen saamme olla käyttämässä ensisijaisesti paikallisia yhdistyksiä koska keskusyhdistyksenä emme halua olla likaamassa käsiämme asioihin jotka ovat puhtaasti paikallisten yhdistysten asioita. Pidä huoli, että paikallisyhdistys hoitaa homman. Tarkista, että lihava lammas ei joudu enää puhujavuoroihin. Tämäkin on luonnollisesti puhtaasti paikallistason päätös.

2. Muista viestintä: Kiistä kaikki. Kerro kaikille siionin luotetuille työmiehille ja -naisille, että lihava lammas on raatelevainen susi lammasten vaatteissa, että hän toimii epäilyttävistä motiiveista lähtien, ja että "on siinä taustalla muutakin" minkä vuoksi hän ei voi toimia missään siionin tehtävissä. Vältä kirjallista viestintää, ettei maailman medialle jää liikaa reposteltavaa. Jos näin kuitenkin käy, kerro että viesti on irrotettu asiayhteydestään ja edustaa vain toisen osapuolen näkemystä.

3. Pidä huolta laumasta: Jos joku siionin asuvainen huolestuu lihavasta lampaasta vältä vastaamista mikäli mahdollista. Jos se ei mitenkään onnistu niin kerro että kaikki on hyvin ja homma on hoidossa, että Herra on luvannut johdattaa laumaansa läpi vaikeidenkin aikojen. Korosta, että emme voi tinkiä Raamatun opetuksista ja siksi meidän on oltava järkähtämättömät silloinkin kun maailma meitä vastaan hyökkää, kun se ei siedä eikä ymmärtää voi meidän raamatullista oppiamme. Niin se maailma vainosi vapahtajaammekin. Muistuta saarnaavaisia veljiä, että heidänkin tulisi tästä muistuttaa seurapuheissaan. Puheissa on myös hyvä Pyhän Hengen ilmoituksen mukaisesti varoittaa siionia lihavasta lampaasta joka raatelee ja hullun päänsä keksintöjä totena esittelee.

(Tarvittaessa) 4. Pyydä anteeksi. Jos asia vuotaa julkisuuteen ja uhkaat joutua umpikujaan, soita kiireesti lihavalle lampaalle ja pyydä anteeksi. Korosta, että kaikki aiemmatkin keskustelut ovat salaisia ja että anteeksi annettuja asioita ei Jumalan valtakunnassa muistella.

5. Tutustu asiaan. Anna pölyn laskeutua rauhassa. Lue sitten viesti, jonka lihava lammas sinulle alun perin toi. Jos  viesti on esimerkiksi ollut että "Keskusyhdistys toimii tavalla X ja se on väärin" ja jos se on totta niin pidä tiedotustilaisuus, jossa kerrot että Jumalan valtakunnassa on aina opetettu että X on väärin ja että toisin toimiminen on Jumalan sanan mukaan yksiselitteisesti synti ja rikos.

6. Katkaise valheelliset huhut. Se on: Älä mainitse, että lihava lammas oli se, joka alun perin asian otti esille. Jos joku toisin todistaa, varoita että hänen uskonelämänsä voi joutua haaksirikkoon jos hän ei keskity omakohtaiseen uskomiseen vaan penkoo toisten syntejä. Muistuta, että vaikka asia olisikin ollut oikea, lihava lammas oli liikkeellä väärällä mielellä, väärässä hengessä ja/tai petollisin motiivein.

7. Salli omantunnon vapaus. Jos joku veli vielä toimii tavalla X niin anna hänen toimia. Emmehän me keskusyhdistyksenä voi emmekä halua olla kertomassa yksittäisille kristityille ja ihmisille miten heidän tulee toimia. Se, jatkaako tavalla X toimiva veli puhujan tehtävässä on puhtaasti paikallistason päätös, etkä siksi halua olla ottamassa kantaa hänen jatkoonsa. Kerro kuitenkin paikallisyhdistykselle, että veli on rakas veli joka on seurakunnan jakamattomassa rakkaudessa.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Hoitomiehen tietolaari: haureudesta

- Jumalan terve ja tervetuloa Hoitomiehen tietolaarin pariin! Jos Jumala suo, meillä onkin aika ottaa linjoille illan ensimmäinen soittaja.
- Jumalan terve, olen Pekka Välimatka Puuppolasta!
- Noniin, noniin. Mitenkäs olet jaksanut kilvoitella?
- Kyllähän minä olen niin heikoksi itseni tuntenut ja moneen vikaan joutunut, mutta halu on kuitenkin yhdessä tämän joukon kanssa... saanko minäkin vielä omalle kohdalle uskoa synnit epäilykset anteeksi?
- (mutinaa ja käsien nostelua)
- Minulla on halu yhdessä teidän kanssanne...
- Mikäs Pekka-veljen mieltä askarruttaa?
- Me olemme tässä siionissamme joutuneet sellaisen paikan eteen, että kun nuoret seurustelevat ja joutuvat siinä helposti synnin houkutuksiin, että missä menee se sopivan seurustelun raja uskovaisilla nuorilla.
- Niin, helpostihan siinä oma liha ja sen himot ovat houkuttelemassa syntiin, ja se on kyllä sellainen erityinen valvomisen paikka varsinkin rakkailla nuorillamme.
- Kun meillä on ollut sellainen murhetta tuottanut tapaus, missä eräs serusteleva pari joutui haureuden syntiin ja minä olin sitä mieltä, että se ei ole Jumalan mielen eikä seurakunnan armoneuvojen mukaista, ja kävin heitä nuhtelemaan.
- No teit hyvin kuin neuvoit. Se on hyvä näin pitää huolta uskonystävästä ja käyttää aivan kuin neuvon ja nuhteenkin sanoja, kun hän on syntiin joutunut.
- Tämä veli on kuitenkin muuten oikein kunnollinen ja työteliäs seurakuntalainen ja hänen isänsäkin on siionissamme puhujanvirassa ja johtokunnan luottamustehtävässä. Lienekö se syynä siihen, että osa kävi minua moitimaan toiminnastani.
- Niin, onhan se kyllä totta, että ei sinun pitäisi alkaa sillä tavalla toisen synneissä rypemään ja niitä repostelemaan. Sitä käy helposti niin, että huomaa roskan veljen silmässä mutta ei hirttä omassaan.
- Niin, kyllä sinulta pitäisi löytyä armollista ja anteeksiantavaa mieltä tätä horjahtanutta veljeä kohtaan. Jeesuskin varoittaa, että kuka meistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
- Mutta eikö toista kuitenkin pidä Jumalan sanan mukaan nuhdella synnistä?
- Rakas Pekka-Veli: ei meidän tehtävä ole toisen synneissä valvoa. Taivaassa kysytään vain ovatko sinun synnit anteeksi, ei ovatko veljesi synnit anteeksi. Kun lähtee tuollaisella vikovalla mielellä nousemaan seurakunnan paimenia ja heidän perheenjäseniä vastaan niin helposti käy niin että sitä kuivuu. Omakohtainen usko hämärtyy ja Jumalan valtakunta ja sen palvelijat alkavat näyttää halvalta.
- Mutta eikö se haureuden synti ole kuitenkin väärin ja siitä pitää nuhdella?
- Minusta tuntuu, että sinä aivan kuin olet nyt saivartelemassa ja kyseenalaistavalla mielellä. Kyselevällä mielellä saa olla, sitä ei ole Jumalan valtakunnassa ikinä syntinä nähty, mutta kyseenalaistava mieli on yksiselitteisesti synti ja rikos.
- Ja seurustelun aikainen haureuskin on nähty aina ihan normaalina kristittyjen kanssakäymisenä. Onhan kristillisyydessämme aina opetettu, että kun synti tarttuu niin meidän pitää ahkeroida panna synti pois. Eikös sen nuorenparin tapauksessa ollutkin juuri tästä kyse.
- Mutta minä en nyt ymm...
- Sinulla on Pekka lupa uskoa kaikki pahat ajatukset, epäilykset ja ymmärtämättömyyden synnitkin anteeksi aina rauhaan vapauteen ja iloon asti. Ja mene ja pyydä vielä anteeksi ihan kahden kesken tältä veljeltäkin, josta olet sortunut näin pahoja ajatuksia katkeruuksissasi hautomaan.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Minä ilmoitan teille suuren ilon

Jos Jumala suo, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen suviseurat järjestetään 27.6.–30.6.2014 Pyhäjoella.

Suviseurojen tunnuslause on perinteisesti ollut ajaton, mutta tänä vuonna tunnuslauseeksi on poikkeuksellisesti valittu Raamatun kohta, joka ajattoman hengellisen viestinsä lisäksi viittaa myös menneen talven tapahtumiin kristillisyydessämme.

Talven aikana niin rakas veli puheenjohtaja kuin rakas veli pääsihteerikin ilmoittivat väistyvänsä tehtävistään Jumalan valtakunnan keskusyhdistyksessä. Siksi tunnuslauseeksi onkin valittu jouluevankeliumista tuttu Raamatun kohta: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon!”

Päivän arvoitus

Miten äärelliseen tilaan vöi syntyä ääretön yksimielisyys?

Uskon Kautta (tämä ihmeteko nähtäneen, tai ainakin kuultaneen taas SRK:n vuosikokouksen yhteydessä)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

"Maailman Ilot" -teemapuisto Suviseuroissa

Suviseuroissa on tänä vuonna otettu käyttöön uusi tapa varoittaa synnin vaaroista. Jos Jumala suo, on Pyhäjoen suvijuhlilla seurakentän laidalla torstaista alkaen "Maailman ilot" -teemapuisto.

Päätoimikunnan puheenjohtaja Toisinto Koillismaalta kertoo, että teemapuistolla halutaan kertoa maailman houkutusten kavaluudesta ja jumalattoman elämän palkasta: "Lauluntekijän sanoin maailman ilot alkaa huvilla hauskalla. Siksi teemapuiston ensimmäinen laite onkin nimetty Huvi Hauskaksi."

Testikäyttäjien arvioiden ja seurakunnan ilmoituksen mukaan suosittuja laitteita tulevat epäilemättä olemaan Hekuma Hetkinen sekä Nuoruuden Kiusaukset, joissa verestä voimaa saa. Voimaverta tosin tarjoillaan vain SRK:laisessa hengessä uskovien rauhanyhdistysten jäsenille.

Jotkin kohderyhmät pitävät epäilemättä myös Amerikan siionista lainatusta laitteesta, joka kantaa nimeä Lihan Käsivarsi. Se ja nuoremmille seuravieraille tarkoitettu Nuoruuden Huikentelevaisuus ovat olleet viime vuonna käytössä Pohjois-Amerikan suviseuroissa.

Toisinto Koillismaalta muistuttaa kuitenkin, että teemapuiston kuten kaiken muunkin seuratoiminnan tarkoitus on kirkastaa Jumalan sanaa: "Siksi teemapuiston sisäänpääsy on ilmainen, mutta sieltä poistuessa vierailijalle annetaan käteen lasku, joka velvoittaa häntä osallistumaan suviseurojen lähialueiden toimitalohankkeisiin leipomalla myyjäisiin ja lahjoittamalla kuukausikeräyksiin lakkaamatta milloinkaan. Tällä tavalla saamme paitsi varoja jumalanvaltakunnan työhön niin myös ihanalla tavalla olemme muistuttamassa seuravieraita, että maailman iloista kerran palkka on tuska kuolema."

Poistumispaikalla SRK:n nuorten kuoro laulaakin "Mitä siis auttoi hurma, hekuma hetkinen, kun sielun on se surma, ja itku iäinen."

"Esitettiin myös ajatus, että pitäisikö teemapuiston uloskäynnistä selvitä pelkällä evankeliumin pyytämisellä ja syntien anteeksi uskomisella. Seurakunnan ja Pyhän Hengen yksimielinen kanta oli kuitenkin, että usko ilman tekoja on kuollut ja parannus ilman toimitalohankkeeseen osallistumisen armolahjaa on yhtä epäpätevä kuin epäuskoisen piispan antama synninpäästö." toteavat haastattelun lopuksi vielä Kristus ja Pyhä Henki, jotka Toisinto-veljen suulla puhuvat.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Iltahartaus: maailmallisen kevyen limonadin vaarat

Sain eilen olla keskustelemassa perheemme rakkaiden nuorten kanssa virvoitusjuomien vaaroista. Nuoret olivat porukalla menneet ostamaan Pepsi Maxia, kevytlimonadia, ja sitä siemmailleetkin kaupan kulmilla. Siinä sitten oli eräs ystäväperheemme uskovainen äiti kävellyt ohi ja kysynyt, että onko ne pojat ajatelleet, että se ei tuommoinen light-juomien nauttiminen ole uskovaiselle sopivaa. Pojat olivat rehellisesti vastanneet, että he eivät näe siinä mitään väärää.

Minä otin asian illalla puheeksi näiden rakkaiden nuorten kanssa, ja me keskustelimme yömyöhään siitä mitä me uskovaisena haluamme olla ajattelemassa kevytlimonadien nauttimisesta. Minä ymmärrän, että varsinkin nuorten, joilla synnin houkutukset ja tämän maailman virvokkeet tulevat päivittäin niin lähelle, voi olla vaikea ymmärtää mitä pahaa on kevytkokiksessa. He saattavat ajatella, että eikö se ole aivan samanlaista tavaraa kuin klassinenkin limukka.

Kuitenkin tämä on asia, joka ei ihmisjärjelle aukene, mutta jonka me uskon kautta ymmärrämme, että kevyestä virvoitusjuomasta tulee paha meno. Me vanhemmat myös saamme olla nuoriamme opastamassa, että lightissä, zerossa, maxissa ja ties mitä peitenimiä se tämä maailma on niille kevyille maailmallisille juomille keksinytkään, on elävälle kristillisyydelle vieraita kirjaimia. Näin meidän omatuntomme ei salli meidän niihin ryhtyä.

Me uskovaisina emme halua olla seuraamassa itsekkään luontomme himoja, vaan haluamme myös miettiä mitä me omalla käytöksellämme muille ihmisille haluamme viestiä. Olemmeko me silloin elävän uskon lähettiläitä, jos me light-juomat kourassa seisoskelemme tämän maailman markettien kulmilla.

Lopulta olimme yhtä mieltä siitä, että ei ole hyvä olla seurakuntaa jakamassa sellaisella käytöksellä, joka pahentaa jonkun heikoimmista veljistä tai sisarista. Niin me saimme lopuksi siunata toisiamme evankeliumilla, joka pesee synnit ja aspartaamin jäämätkin sielustamme.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Armoneuvojen ohjauksessa

Näin saamme tänäänkin jäädä ahkeroimaan yhteisessä rakkaudessa ja kuuliaisuudessa Jumalan valtakunnan kalliille neuvoille. Ei se järjelle aukene, mutta ottakaat järki vangiksi ja uskokaa vaan.
http://www.viralnova.com/preaches-eating-grass/

SRK:n myymälän uutuuksia




Rohkenethan maailmassa...

Uusi siionin laulu

https://www.youtube.com/watch?v=YxIiPLVR6NA

Viime viikonloppuna saimme kokoontua yhdelle koolle rakkaan kristillisyytemme opistolle laulamaan uusia siionin lauluja. Paikalle oli saapunut sankka jumalanlasten joukko, jossa varsinkin lasten ja nuorten suuri määrä ilahdutti kovasti ja jota maailman tiedotusvälineetkin ihmettelivät.

Erityisen innokkaasti seurakansa yhtyi tähän uuteen siionin lauluun, jonka kristillisyytemme laulu- ja soitinryhmä (yhtyeitähän me emme halua eikä meidän tarvitse olla perustamassa, kuten me Uskon Kautta ymmärrämme) esitti. Laulun nimi on "Jumalan Terve, rakas veli" (eng. Hey Brother!)

Laulu alkaa kuvauksella siitä, kuinka kristillisyytemme seurapuheet voivat joskus meidän lihallisen minämme mielestä tuntua loputtoman pitkiltä, mutta kuinka kuitenkin sieltä aina haluamme olla ammentamassa virvoitusta kuolemattomille sieluillemme edes sen määräosan, jonka rakas jumalamme puhujamme näkee hyväksi meille kullakin ajalla antaa.

"Hey brother, there’s an endless road to re-discover."

Ja vaikka joskus tulisi aivan kuin olo, että haluaisimme olla seurojen sijaan tämän maailman riennoissa, joillekin kun maailman konsertit tai urheilutapahtumat ovat rakkaita, niin muistamme että kun niissä tarjoillaan sitä alkoholia, josta paha meno tulee, niin vaikka me vain vettä joisimme niin siellä ei kuitenkaan saada sitä sovintoveren suomaa virvoitusta, jota me täällä seuroissa saamme olla ammentamassa.

"Hey sister, know the water's sweet but blood is thicker."

Ensimmäisen säkeistön lopussa laulukansa vielä yhtyy huokaukseen sen uskonystävän puolesta, joka tämän maailman myrskyissä synnin kuorman alla aivan kuin meinaa uupua ja ehkä jopa joutuu kiusauksiin miettiessään miten hän jaksaa, jos Jumala mittaamattoman suuressa armossaan vielä siunaa lisää perhettä. Huokaus muistuttaa sinuakin siitä, että uskonystävät kyllä auttavat uupuvaa, kun vain jaksaa uskoa ja muistaa että lapset ovat meille ilo eivätkä taakka.

"Oh, if the sky comes falling down for you, There’s nothing in this world I wouldn’t do."

Horjuvaa veljeäkin on hyvä muistuttaa siitä kuinka tärkeä on uskoa, että on vain yksi Jumalan seurakunta.

"Hey brother, do you still believe in one another?"

Samoin horjuvalle sisarelle on hyvä puhua kuinka mittaamattoma arvokas asia on se, että pysyy yhteisessä rakkaudessa.

"Hey sister, do you still believe in love, I wonder?"

Laulu myös niin kauniisti kertoo siitä, että vaikka sinä rakas veli tai sisko kulkisit pimeässä laaksossa ja synti ahdistaisi niin seurakunta on kanssasi. Ja vaikka olisit yksin ja ajattelisit että voinhan minä vähän kokeilla synnin houkutuksia niin muista silloinkin että Jumala näkee salaisimmakin ajatuksesi, ja jos häntä vastaan ajatuksin rikot niin hän sen huomaa.

"What if I'm far from home? Oh, brother I will hear you call."

Ja vaikka tämän uskon vuoksi menettäisit kaiken ajallisen; materian ja elämänilon niin me voimme uskotella, että kaikki on sittenkin sen arvoista, olethan osa jumalanlasten piskuista laumaa, joka lupaa itselleen ikuisen pelastuksen palkintona ajallisista vaikeuksista, joihin tämä lauma jäsenensä ajaa.

"What if I lose it all? Oh, sister I will help you out!"

Lopuksi todettiin yhdessä, että on ihana saada vaeltaa tässä uskossa ja osana herrain lammaslaumaa. Vaikka meiltä vaadittaisiin kuinka mielettömiä tekoja osoitukseksi uskovaisuudestamme, niin kun ottaa järjen vangiksi ja uskoo vain niin kuin neuvotaan niin saamme kerran kostua perille. Uskomiseen se jää.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Uskovaisen puhelimen hautajaisissa

Saimme olla laskemassa haudan lepoon rakasta puhelintamme. Siellä jäi mieleen erityisesti uskovaisen rovastin puhe:

"Sinä puhuit ihmisten ja enkelien kielillä. Mutta sinulta puuttui rakkaus, siksi olit vain helisevä puhelin ja kumiseva kaiutin.

Sinä tunsit kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon. Sinussa oli virtaa niin että voit siirtää vuoria, ainakin aamulla heti latauksen jälkeen.

Sinä jaoit tekstareita yhteydenottoa kaipaaville ja annoit vaikka polttaa itsesi tulessa (puhumattakaan niistä toistuvista lattialle pudottamisista). Mutta sinulta puuttui rakkaus, siksi et ollut mitään.

Minä olin kärsivällinen, minä olin lempeä. Minä en kadehtinut, en kerskunut enkä pöyhkeillyt, en käyttäytynyt sopimattomasti (paitsi joskus kun jo kolmatta kertaa katkaisit saman puhelun ja viidettä kertaa illan aikana vaadit asettamaan sim-kortin), en etsinyt omaa etuani, en katkeroitunut, en muistanut kärsimääni pahaa.

Kaiken minä kestin, kaikessa uskoin, kaikessa toivoin, kaikessa kärsin.

Sinusta, kaikella kunnioituksella, en voi sanoa samaa. Päinvastoin.

Et ollut kärsivällinen, lempeydestä nyt puhumattakaan, vaan katkoit puheluita, katkaisit yhteyden puhelinverkkoon ja aina vain vaadit laturin johdon liittämistä.

Sinä käyttäydyit sopimattomasti, muistelit loputtomiin kärsimääsi pahaa, kerskuit ja pöyhkeilit niillä iänikuisilla käsittämättömillä virheilmoituksillasi juuri silloin kun yritin etsiä netistä taas apteekin aukioloaikoja lapsen huutaessa korvakivusta niin että päätä jomotti.

Sinä et kestänyt koskaan kuukautta kauempaa, sinuun ei voinut uskoa, sinuun ei voinut laittaa toivoa, mutta kärsimään sinä laitoit liiankin kanssa.

Sinusta puuttui rakkaus sen kaikissa muodoissa, niin että minunkin rakkauteni sinua kohtaan muuttui ensin välinpitämättömyydeksi, sitten turhautumisen kautta vihaksi ja aina vain syveneväksi katkeruudeksi.

Hyvästi sinä kärsimyksen kapula!"