Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

LAESTADIANIAn ainoa TV-kanava

(eräässä blogissa yksi lukija esitti ajatuksen lestadiolaisvaltiosta, jota toinen lukija intoutui kehittelemään eteenpäin)

Teokratiassa nimeltä LAESTADIANIA toimisi tietysti vain yksi sallittu TEEEVEEE-kanava. Sen ohjelmatarjonnan suunnittelu luo minulle kuvan erittäin rakentavasta, henkeen wastaawasta ja turvallisesta televisiosta, jota jokainen Jumalan waltakunnan asukas woi katsoa hywällä yhteistunnolla.

Kanavan ohjelma koostuisi:

1. Uutislähetyksistä, joissa maailmantapahtumien nopean läpikäynnin lisäksi kerrottaisiin Jumalan valtakunnan voittokulusta sekä kotimaassa että "maailman turuilla" esim. Afrikassa.

2. Kulttuuriohjelmista
-runoilloista, joissa luettaisiin lestadiolaisuuden sisällä syntynyttä runoutta
-lauluilloista, joissa esiintyy lauluryhmiä lähinnä pianon, urkujen ja viulun sekä huilujen säestyksellä
-lisäksi ohjelmiin tuotettaisiin runsaasti henkilökuvia merkittävistä nykyisistä ja edesmenneistä lestadiolaistaiteilijoista (monta henkilökuvaa luotaisiin ainakin Toivo Kuulasta, joka sai "parannuksen armon" minuuttia vaille kaksitoista)

3. Seuraavista keskusteluohjelmista:
a) Miten löysin Jlan valtakunnan
b) Miten olen varjeltunut uskomassa Jlan valtakunnan armoneuvojen avulla
c) Miksi kadotin peltoon kätketyn aarteen
d) Tuhlaajalapsen paluu

4. Seuraavanlaisista dokumenttiohjelmista:
a) Myyjäistoimikunnan matkassa
b) Lähetysmatkalla Pervomaiskojessa
c) Togon uusi kirkko valmistui - etuajassa
c) Puheenjohtajan matkassa
d) Veljet kiven sisässä - Miten löysin anteeksiantamuksen sanoman Sukevalla - Pekka-weli kertoo elämänpolustaan
e) Ison perheen äiti kiusausten kuormittamana

5. Poliittisista ohjelmista:
a) Keskusteluohjelma jossa ainoan sallitun puolueen JVP:n (kaikki muut puolueet ovat kiellettyjä maailmallisina ja koska niiden ohjelmat "eivät vastaa henkeen") juttelevat rakentavasti ajankohtaisista asioista
b) Ajankohtaista politiikasta -ohjelma, jonka tehtävänä on kertoa rakentavasti päivän poliittiset uutiset

6. Liikuntaohjelmista
a) Jumppaohjelmasta, jossa annetaan jumppaohjeita (taustamusiikiksi käyvät marssit ja maakuntalaulut)
b) Yleisistä tervettä elämäntapaa liikunnalla mainostavista ohjelmista
Missään tapauksessa TEEEVEEE ei lähetä yksilöurheilusta tai joukkueiden välisistä otteluista mitään. Ei edes kansainvälisiä uutisia välittäessään.

7. Keskeinen osa ohjelmistosta on kuitenkin uskonnollinen ohjelmisto:
- Lähetyksiä seuroista ympäri maata, myös ulkomailta esim Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta
- Raamattuluokka- pyhäkoulu ja päiväkerhotunteja myös ympäri maata
- Henkilökuvia otsikolla: Edesmenneet kilwoittelijat
- Kristillisyyden woittokulkua. Tuokiokuwia Jumalan waltakunnan waiheista eri paikkakunnilla
- Jumalan waltakunnan opetuksen äärellä. Keskeisten opillisten asioiden esittelyä.
- Raamatun henkilöt
- Minä ja Raamattu- Lukijat kertovat, mitä he ovat löytäneet uuutta ja lohduttavaa raamatusta

8. Historiaa valottavista ohjelmista
- Maallisen historian ohella ja sitä tärkeämpänä on Jlan waltakunnan historia sen kulkiessa woitosta woittoon.

9. Luonto-ohjelmat
-eivät sisällä kuvia esim. eläinten lisääntymistavoista

10. Visailut
- Raamattuvisat
- Virsi- ja Siioninlauluvisat
- Visailu eläwän kristillisyyden historiasta

13 kommenttia:

  1. Visailuohjelmiin liittyy tietysti eräitä arveluttavia maailmanrakkauteen viittaavia piirteitä, joista on tarpeellista johtokunnan weljien kanssa rakentavasti ja yksimielisesti keskustella. Kenties jotenkin niin voisi ajatella visailtavan, ettei oikeita vastauksia paljastettaisi eikä kilpailijoita asetettaisi paremmuusjärjestykseen muutoin kuin Elämän Kirjaan sakastin puolella. Kaikki osallistujat palkitaan tasapuolisesti Siioonin julkaisulla.

    VastaaPoista
  2. Näihin voisi lisätä vielä mm.leireillä hauskoiksi ymmärretyt sketsi-ohjelmat, (jotka eivät ole kuitenkaan teatteria).

    VastaaPoista
  3. Listasta näyttää puuttuvan myös tällainen interaktiivinen keskusteluohjelmatyyppi,jossa studiossa ensin weli alustaisi ajankohtaisesta huolta aiheuttavasta aiheesta ja sitten otettaisiin yhteyttä wakaisiin puhujaweljiin eri puolille maakuntia, jotka ikään kuin seurakuntapäivätyyppisesti toteaisivat yksimielisesti ja rakkaasti saman asian omilla äänenpainoillaan.

    VastaaPoista
  4. Monilla kalliilla lahjoilla on TEEVEE ohjelmat suunniteltu ja ne tulevat olemaan rakennuksesi koko siionille. Tuloksena siunauksellisia hetkiä kko perheelle TEEVEEn äärellä. Ei arvattavasti mene kauaakaan kun ulkomaillakin kiinnostutaan rakentavasta ohjelmapolitiikasta. Lämminhenkisiä vierailijoita saadaan ottaa vastaan todennäköisesti ainakin Kazakstanista, Valko-venäjältä, Myanmarista ja Pohjois-Koreasta.

    VastaaPoista
  5. Tuohon "Minä ja Raamattu"- asiaan tahtoisin ikäänkuin arkana ja laitimmaisen tuntoisena lisätä, että me ikään kuin voisimme varoittaa vielä Weljiä ja sisaria alkamasta Raamattua ikään kuin omin voimin lukemaan. Tällä lopun ajalla on turvallisempaa hakeutua sellaiselle kanavalle , jossa Raamattua selitetään ja kirkastetaan puhujaweljen kautta. Näin me voimme välttyä ikäänkuin turhilta sielunvihollisen päällekarkaamisilta eikä vihollinen saisi voittoja....

    VastaaPoista
  6. Olisiko parempi otsikko "Minä ja seuroissakäynti"

    VastaaPoista
  7. Mukaan kuuluu ilman muuta OMVV?-formaatti (Olenko Minä Veljeni Vartija?), jossa suljetaan huolta herättäneet matkaystävät sakastiin kuukaudeksi ja seurataan heidän elämäänsä...

    VastaaPoista
  8. Matkadokumentti: OV:n matka sinne ja takaisin - retkiä ja lepäämistä Haaparannalla.

    VastaaPoista
  9. Kaikkein suosituin ohjelma olisi kuitenkin tämä:
    Julkirippituolissa tänään _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ !

    Tassä ohjelmassa, joka kuvataan Jumalan waltakunnan suurimmalla ryhdistyksellä, illan "tähdet" kertowat koko katsojakunnalle - sekä wastaanottimien ääressä että salissa olewille - lankeemuksistaan

    Ojelman aikana pyörii ruudun alareunassa infonauha, jossa on puh nro, johon ohjelmaan halukkaat voivat ilmoittautua

    VastaaPoista
  10. Voisiko rakkaat matkaystävät siellä tuulisella paikalla ottaa ohjelmistoon myös opetusohjelman solmujen teosta? Suurella murheella olemme veljien kanssa seuranneet, kuinka vähän nuoriso elävässä kristillisyydessä enää tietää sitomisesta. Laitimmaisen tuntoisen terveisin nimim. "Viistoista kilsaa hiihdetty"

    VastaaPoista
  11. Voisiko kanavalle saada tosi-tv:tä? Eilen kun satuimme veljien kanssa huoltoasemalla tankatessamme lainaamaan silmiä maailmanpoikien ohjelmatarjontaan, saimme idean Iso Weli Walwoo-ohjelmasta. Johtokunnan jäsenet lukittaisiin pääkontoriin 3:ksi kuukaudeksi ja he olisivat yksi kerrallaan häätöäänestyksessä. Siellä voisi olla myös viikkotehtäviä tyyliin "tulimeri ja kotikunnia". Ohjelma olisi seurattavissa myös netistä 24/7. Viimeiseksi konttoriin jäänyt voittaisi esim. nahkakantisen kokoelman poistetuista siionin matkalauluista.Samalla voitaisiin saada uutta verta johtokuntaan. Jrt. nuoret veljet laiteilta

    VastaaPoista
  12. Olisiko dokumentti ohjelma iloinen 16:sta synnytys sopivaa, tietenkään itse tapahtumaa ei näytetä mutta kaikki se tunnelma aivan kuin jo toinen jalka taivaassa.
    Sitten myös henkilökuva matkalla pyhäkouluun, silloin mennään bussilla koko perheen voimin reippaina runsaan aamiaisen jälkeen aivan kuin lepäämään, tämä kuitenkin joskus arki iltaisin ettei se olisi viemässä halua oikeasti pyhäkouluun lähteä ja antaisi sielunviholliselle houkutuksen paikkaa jäädä liikkuvan kuvan ääreen.

    VastaaPoista
  13. Miten opisto- tv, jossa viikoittain joku nuori puhdasaivoinen kertoisi opistoelämästä. Siitä, miten paljon paljon paljon on saanut uusia matkaystäviä ja kuinka paljon usko on vahvistunut jumalan lasten keskellä.

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.