Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Toivon, ettei minua painostettaisi


Jos en voi Raamatun sanan
pohjalta hyväksyä syntyvyyden
säännöstelyä tai näen avioeron
vääränä, toivon, että minua
ei painostamalla vaadita luopumaan
vakaumuksestani.

Tuomas Hänninen Rauhan Tervehdyksen haastattelussa
Jäämme yhdessä Tuomaksen kanssa toivomaan, että meitä ei painostettaisi muuttamaan käsitystämme esimerkiksi syntyvyyden säännöstelystä. Emme kuitenkaan halua toivoa, että lopettaisimme painostamasta niitä uskovaisia, joiden Raamatun sanan mukainen vakaumus sallii esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn.

2 kommenttia:

  1. Tästä tulee jotenkin mieleen entinen keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Toivon, ettei minua painostettaisi, sanoo Korhonen vaalirahasotkujen keskellä.

    VastaaPoista
  2. Eihän siinä ehkäisyssä mitään ihmeellistä ole, vaan siinä miksi ehkäistään.
    Äitini sanoi hyvin: "Kuinka se lapsi, joka on saanut syntyä, voi luottaa siihen, että häntä rakastetaan riippumatta siitä mikä hän on, jos muut eivät saa syystä tai toisesta syntyä?"

    Ilmestyskirja:
    2:23 ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.