Laittomien aiheiden vaarat

Miksi epäuskoiset eivät millään halua ymmärtää ja hyväksyä, jos Jumalan valtakunnassa toimitaan ihan samoin kuin maailmankin yhdistyksissä?

Kyllä, meillä on laitettu puhujia hyllylle liiasta Kristus-keskeisyydestä. Mitä sitten? Virpi Kuitunenkin pistettiin hiihtokisoista hyllylle Hemohessin käytöstä.

Jos joku veli puhuu Kristuksesta saarnoissaan, on se epäreilua niitä kohtaan jotka tyytyvät Paavalia tai heprealaiskirjettä selittämään. Veli saa selkeän kilpailuedun ja siksi hyllytetään määrittelemättömäksi ajaksi laittomien aiheiden käytöstä.

Niin yksinkertainen se on tämä meidän uskomme.

Jumala siunaa ehkäisevät lapsensa

Kristillisyytemme viikkojulkaisussa oli jokin aika sitten hyvin koskettava tarina pojasta, joka kieltäytyi kalastamasta sunnuntaina, mutta jolle Jumala siitä hyvästä siunasi kaksi kalaa kuin ihmeen kaupalla. Siitä rohkaistuneena Pekka-veli Tuupovaarasta on kirjoittanut meille oman tarinansa Jumalan siunauksesta:

"Joitakin vuosia sitten päädyin uupuneena aloittamaan ehkäisyn. Moni varoitteli minua, että Jumala ottaa siunauksensa pois. Olin hyvin murheellinen. Minä kun pidän siunauksesta niin kovin.

Tällä viikolla kuitenkin tapahtui jotain hyvin merkillistä. Meille tuli vieraita. Minut komennettiin ostamaan pakastepullaa tarjoiluksi. Kun tulin kotiin, vaimoni ihmetteli miksi ostin pussin, jossa on yhdeksän pullaa, kun meitä ja vieraita oli yhteensä kymmenen. Siinä sitten olimme rakkaan puolisoni kanssa murheen alhossa, kuolon laaksossa, aallot kävivät yli päämme. Alla päin me sitten kuten opetuslapset Emmauksen tiellä aloimme laittaa pullia pellille. Ja kun olimme laittaneet yhdeksän pullaa, tapahtui ihme: pussista löytyi kymmeneskin pulla. Oli kuin matkavaatteemme olisi puhdistunut vitivalkoiseksi. Ja me hyppäsimme ilosta ja kiitimme kaikkivaltiasta seurakuntaa."

Tämän tarinan äärellä emme voi muuta kuin kiitollisna painaa päämme alas ja todeta, että kyllä Jumala ehkäisevät lapsensa runsain mitoin siunaa!

Uskovainen empatia

Inhimillisenä ihmisenä ymmärrän kyllä hyvin, jos joku uupunut äiti ehkäisee.

Mutta epäinhimillisenä ihmisenä en voi sitä hyväksyä, sillä se on syntiä.

Uskovaisena maailmassa

Mirja on uskovainen perheenäiti. Hänen työpaikallaan on myös toinen uskovainen perheenäiti Anne. He asuvat kuitenkin eri siionin alueilla, eivätkä siksi tunne toisiaan.

Eräänä päivänä Mirja ja Anne istuvat työmatkalla autossa. Auto on työpaikan. Mirja käynnistää auton, jolloin sen radiosta pärähtää soimaan maailmallista musiikkia. Mirja lähes vaistomaisesti ojentaa kätensä laittaakseen radion pois, mutta hätkähtää ja ajattelee ”Mitähän tuo Anne ajattelee, jos laitan pois. Varmaan arvaa, että olen uskovainen.” Mirja laittaakin radiota isommalle, koska olisi ikävä joutua selittämään vakaumusta työkaverille.

Annea kiusaa korvia huumaava musiikki. Hänen omatuntonsa kolkuttaa niin, että otsalohkoa jomottaa. Sanoisikohan Mirjalle, että laittaa radion pois. Ei, se varmaan ihmettelisi mikä hapankorppu oikein olen. Ehkä se jopa alkaisi udella miksi en kuuntele musiikkia. Onkohan se alkanut epäillä, että olen uskovainen. On se niin vaikeaa olla uskovaisena pahan maailman keskellä. Pakko varmaan vain kuunnella. Musiikki on itse asiassa ihan mukiinmenevää. Mutta silti: mitä jos muut uskovaiset saavat kuulla, että kuuntelen maailmallista musiikkia. Sisarillassakin Sari kertoi kuinka oli pyytänyt työpaikalla sulkemaan maailmallisen radiokanavan. Muut sisaret kehuivat ja vähän ihailivatkin Sarin rohkeutta. Olisi se kyllä helpompi, jos tuo musiikki olisi kiinni. Voihan vaikka olla, että työpaikalla on muitakin uskovaisia, ja Mirja vahingossa kertoo heille, että he kuuntelivat poppia matkalla.

Musiikki loppuu, ja toimittaja alkaa puhua. Puhuu uskonnosta. Yhtäkkiä toimittaja kertoo, että hän on kerran seurustellut vanhoillislestadiolaisen tytön kanssa. Mirjalla nousee puna poskille. Hän on kuin ei kuulisikaan, ja keksii tikusta asiaa, että Anne ei alkaisi keskustella uskon asioista. ”Onpas tässä autossa… (apua, mitä mä keksin) hyvät renkaat”. Anne helpottuu, onneksi Mirja ei kuullut mitä radiossa puhuttiin: ”Joo, on todella hyvät. Olisipa itselläkin tällaiset renkaat. Mistähän näitä saa?”…  Siinä sitten naiset keskustelevat tiestä ja renkaista vaivaannuttavan teennäisesti kunnes radiossa puhe loppuu ja maailmallinen musiikki alkaa. Anne helpottuu. Eipä olisi voinut uskoa, että joskus helpotun näin paljon kun rokin rääyntä alkaa kuulua radiosta.

Yhtäkkiä Mirja kysyy kesälomasuunnitelmista. Anne sanoo, että ei ole mitään ihmeempää suunnitteilla. Voikohan Mirjalle sanoa, että menee Vaasaan. Siellä on suviseurat. Parempi ehkä, ettei sano Vaasasta mitään. Muuten se voi alkaa udella liikaa. Anne vastaa, että ajatteli käydä Länsi-Suomen lomalla. Mirja kyselee onko Annella sukulaisia siellä. Ei ole. Muuten vain ajateltiin juhannuksen jälkeen vähän käydä ajelemassa. Siellähän on merta ja rannikkoa ja peltoja. Kyllä siellä kannattaa ajella. ”Mihin päin Länsi-Suomea”, kysyy Mirja. Anne vastaa, etteivät vielä tiedä, ex tempore varmaan sitten vähän katsellaan mihin ehditään.

Mirja ihmettelee miksi joku lähtee noin vain Länsi-Suomen lomalle sen tarkemmin suunnittelematta. No huvinsa kullakin. Onneksi itsellä on suviseuramatka tiedossa niin ei tarvitse lähteä tuollaisille ihmelomille itse kuten tämän maailman ihmiset. Varmaan Annella on juoppo mies, eivätkä siksi voi oikein matkustella pidemmälle. Onneksi minulla on hyvä raitis uskovainen mies. Pelkääköhän Anne, että mies pettää ja jättää. Kauheaa varmaan semmoisen keskellä suunnitella lomamatkaa.

Pian naiset saapuvat perille. He menevät työpaikalleen. Siellä onkin yllättäen työkaveri Pirjon syntymäpäiväjuhlallisuudet. Annelle ja Mirjalle tarjotaan lasilliset kuohuvaa. ”Apua!” naiset ajattelevat kuin yhteen ääneen – mutta aivan äänettä. Enhän minä tuota voi ottaa. Mutta kaikki tuijottavat. Mitähän ne ajattelevat jos kieltäydyn. Ehkä parempi vain ottaa. Eihän täällä ole ketään uskovaisia. Ei tästä kukaan voi tietää. Jos en maista ollenkaan. Pidän vain kädessä. Joo, niin on helpompi.

Kaikki nostavat maljaa. Anne ja Mirjakin nostavat. Mirja katselee ympärilleen epävarmasti. Huomaakohan kukaan, että olen aivan paniikissa. Ehkä nostan huulille lasin, ettei kukaan kiinnitä huomiota. Hyi, meni vähän suuhunkin. Onpas pahaa. Mirja huomaa, että Annekin irvistää. Irvistääköhän se pilkalla? Onkohan se huomannut minun epävarmuuden? Tosi noloa. Otan kyllä reilut hörsyt, että epäilyt kaikkoavat. Huh, olipas pahaa. Kaikkea silmänpalvontaa sitä pitää pahan maailman keskellä tehdä.

Anne katsoo, että kaikki muutkin ovat oikein luonnollisesti, jopa Mirja, jonka hän ei koskaan ole nähnyt juovan, naukkailee kuohuvaa. Pakko ehkä minunkin.

Niin sitten menee työpäivä, ja viikko. Tulee viikonloppu. Anne menee rauhanyhdistykselle. Pihalla hän huomaa kuinka rauhanyhdistyksen ovesta astuu sisään Mirja. Apua! Anne menee sivuovesta sisälle, ja käy ehdottamaan keittiölle, että hän voisi tulla keittiövuoroon. Mirja ei saa huomata häntä.

Kyllä maailmassa on vaikeaa.

Milloin elämä alkaa?

Papit keskustelivat siitä, milloin Elämä alkaa.

Luterilainen pappi sanoi: "Kyllä se alkaa sikiämishetkestä, jolloin solu alkaa jakautua."

Katolinen pappi puolestaan sanoi: "Minusta se alkaa tosiasiallisesti vasta syntymähetkestä"

Mukana oli eräs uskovainen maallikkopuhuja, ja papit kysyivät, milloin hänen mielestään elämä alkaa. Ja silloin sanoi hän heillensä: "Kyllä elämä alkaa sitten, kun nuorin lapsista lähtee kotoa ja vie koiran mennessään."

Siitä tunnet sä uskovaisen

Epäuskoisilla toimittajasedillä, tai vielä enemmän toimittajatytönhupakoilla on toisinaan vaikeuksia erottaa kuka on uskovainen. Siksi haastatteluihin saatetaan kelpuuttaa uskovaisia edustamaan vaikka mitä mätiä kaloja, joita meidänkin valittuin joukkoon on eksynyt. Siksi me Jumalan lapset olemmekin toimituksessamme keränneet oheisen lista, missä haastateltavan oma vastaus auttaa sijoittamaan hänet Jumalan valtakunnan kartalle, tai kartan ulkopuolelle

”Olen uskomassa, ja tämän Jumalan lasten joukon mukana tahdon olla matkaa tekemässä” = Keskeltä uskomassa
”Olen uskovainen” = Maan hiljaisia, oikea uskovainen
”Olen vanhoillislestadiolainen” = Epäilyttävä, mutta voi pitää uskovaisena kunhan on tarkkana
”Olen vanhoillislestadiolainen, mutta en hyväksy kaikkia virallisia kannanottoja” = Mätä kala: Siivellä eläjä, joka haluaa nauttia systeemin eduista, mutta välttyä ristin kantamiselta
”Taustayhteisöni on vanhoillislestadiolaisuus” = Kieltänyt uskonsa teoillaan: Tunnustaa uskoa, mutta sanoista ei välity rakkaus jumalanvaltakuntaa kohtaan
”Olen etninen vanhoillislestadiolainen” = Uskonsa kieltänyt saivarteleva sanaseppo, joka yrittää hämmentää keksimällä uusia termejä, vaikka maailma oikeasti on mustavalkoinen: me hyvät ja nuo pahat
”Olen entinen vanhoillislestadiolainen” = Hyväksyy reilusti, että ei pääse taivaaseen tämä joukon mukana vaan ryyppää, pettää ja rellestää itsensä helvettiin
”Olen mikä olen, puhuminenkin vl:stä ahdistaa” = Katkera uskosta synnin tähden luopunut luopio. Karta kuin ruttoa, tämä voi tarttua
”Kysymys ei ole minulle relevantti” = Agnostikko tai muu kummajainen
”Olen uskossa/tullut uskoon” = Huijari, koskaan ollutkaan uskovainen

Erityisesti maailman ihmisten on huomattava seuraava asia, joka ei välttämättä aukene ilman uskon silmiä. Uskovaiset saattavat kieltäytyä mitä ihmeellisimmistä asioista, joita he eivät osaa varsinaisesti perustella. Kun perustelu kuuluu ”Minulla on henkilökohtainen vakaumus” se tarkoittaa suomeksi ”Minulla ei ole henkilökohtaista vakaumusta, siksi en voi perustella.”

Jeesus ei ollut uskovainen

Jeesus ei ollut uskovainen. Jos hän olisi ollut, hänen reaktionsa Pietarin kieltäessä uskonsa olisi ollut: "Ei tullut yllätyksenä. Olihan tämä nähtävissä. Uskoa kyllä tunnusti, mutta hänestä ei paistanut rakkaus seurakuntaa kohtaan"

Uskovainen näkee sisimpään

Tässä ajan illassa maailman ihmiset ovat nyt innostuneet niin sanotusta deittisovellus Tinderistä. Mehän emme sellaista sovellusta halua olla käyttämässä, sillä kyllä Jumala sen aviopuolison aikanaan osoittaa.

Silti meidän on hyä olla muistamassa Tinderin tuomat laineet uskovaistenkin nuorten elämään. Tinder on hyvin ulkonäkökeskeinen sovellus, mahdollista kumppania valitaan pääosin ulkonäön perusteella. On vaara että tällainen ajattelu näkyy Jumalan valtakunnan sisälläkin.

Eräskin käyttäjä kertoi, että hän valitsee vain tummia naisia, joilla on tatuointeja ja jotka ovat jossain kuvassa bikinit päällä.

Toinen taas haki aivan erilaista seuraa. Hän ei halunnut, että naisella olisi lävistyksiä, korvakoruja, runsasta meikkiä tai tatuointeja. Hän ei myöskään halunnut, että nainen olisi kuvissa jonkin alkoholijuoman kanssa. Onneksi me uskovaiset emme tämän maailman tavoin ole ulkonäön perusteella tekemässä mitään valintoja.

Hyvän Paimenen ääni suviseuroissa

- Kesäseuraradiossa meillä on tänään haastateltavana kirkkouskovainen seuravieras Konnevedeltä: Mitä sinun kaltaisesi omavanhurskas on tullut hakemaan Jumalan valtakunnan suviseuroista?

- Halusin tulla kuuntelemaan mitä Hyvällä Paimenella on sanottavana.

- No oletko saanut hakemasi?

- Valitettavasti Hyvän Paimenen ääntä on täällä vaikea kuulla kun se hukkuu kovaäänisistä tulevien saarnojen alle.

Jumalan valtakunnan työ aina mielessä

Mäkihyppääjä sai parannuksen armon ja pääsi heti heittämällä johtokuntaan. Tapauksesta vihiä saanut toimittaja riensi oitis haastattelemaan:

- Mikäs nyt on mielessä?

- Jumalan valtakunnan työhän se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin.

On meillä armollinen Jumala

Sisar: "Jumalan terve!"

Weli: "Terve!"

Sisar: "Aha... mitä sinulle kuuluu?"

Weli: "Hyväähän minulle. Sinusta vain on murhetta kannettu."

Sisar: "Että mitä?!"

Weli: "Et kai sinä voi noin tietämätön olla."

Sisar: "..."

Weli: "Sinulla on taas tuo keltainen paita."

Sisar: "Niin?"

Weli: "Etkö tiedä, että keltainen on syntiä. Tai siis sitä ei ole seurakunnassa nähty uskovaiselle sopivaksi. Moni on minultakin tullut kysymään että mitähän sinulle kuuluu, kun kuljet nykyisin aina keltainen paita päällä."

Sisar: "Ihanko tosi. Miten niin?"

Weli: "No moni on pahentunut keltaiseen. Ja Raamattuhan neuvoo, ettei pidä edes lihaa syödä jos veljesi sitä pahentuu."

Sisar: "Mutta kai sitä saa pitää sen värisiä vaatteita kun haluaa."

Weli: "Oma on toki päätöksesi. Mutta muista mitä Jeesus sanoi: Jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Kannattaa miettiä, ovatko maailman ilot keltaisine paitoineen sinulle niin tärkeitä?"

Sisar: "No aivan totta, parempi kai se on sitten heittää roskikseen... saanko vielä kaikki synnit anteeksi?"

Weli: "Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä on kaikki synnit anteeksi."

Sisar pyyhkii kyyneliä.

Weli: "Eikö olekin meillä ihana osa, kun saamme tässä armovaltakunnassa vaeltaa synnin poispanijoina, ja saamme aina kun synti tarttuu ja matkan hitaaksi tekee, olla synnit ja matkan viat anteeksiantamuksen evankeliumilla pesemässä pois."

Sisar: "snif... Onhan se ihanaa. Epäuskoisilla kun ei ole tätä anteeksiantamuksen armoetua niin jäävät tällaisetkin synnit painamaan tuntoa, ja vievät kadotukseen."

Weli: "Kyllä meillä on hyvä ja armollinen Jumala. Jumalan rauhaa!"

Sisar: "Jumalan rauhaa!"

Ah, kuinka turvallinen ja yhtenäinen on valtakuntasi!

Rakkaassa isänmaassamme on tänäkin kesänä saatu sankoin joukoin kerääntyä yhdelle koolle lukuisiin kesäseuroihin. Niinpä siionin julkaisutkin ovat saaneet kertoa meille kaukaisista uskonystävistä, jotka "ihastelivat Jumalan valtakunnan yhtenäisyyttä ja turvallisuutta."

http://www.telegraph.co.uk/news/picturegalleries/worldnews/9884921/North-Korea-leader-Kim-Jong-un-visits-Korean-Peoples-Army-Unit-323.html#PhotoSwipe1377940782452

Eläimiä & ihmisiä: Jomppe talvipäivillä

Jomppe, 15, on tullut kotisiionin talvipäiville sanankuuloon [”kohta on onneks kahvi”]. Hän ahkeroi käydä kotisiionin seuroissa viikottain [”ei meillä oikeestaan silleen pakoteta, mutta ei sitä tiätsä hyvällä katota, jos jäät pelaan tietsikkaa ku muut lähtee seuroihin. Mutsi tulee sit illalla sängynreunalle istumaan ja juttelemaan eikä siitä pääse ennen ku pyytää anteeks.”].  Seuroissa Jomppe käy, että hän säilyisi aljetussa uskossa loppuun asti tämän pahan maailmanajan keskellä [”no siis mun kaikki kaveritki käy täälä. Sit mua kiinnostaa se yx Paula, mut et hei laita sitä sinne juttuun!”]. Lauantai-iltana kuultiin alustus aiheesta Uskon kuuliaisuus. Alustuksesta Jompelle jäi mieleen, kuinka turvallista on muistaa, että usko ei muutu [”nuo vanhat ukot puhuu aina niin hi-taas-ti, ettei niitten juttuja pysty seuraamaan.”]. Keskustelussa tuli esille, kuinka tärkeää on pysyä kuuliaisena Saara-äidin neuvoille [”hirvee nikkis tiätsä, onks sulla röökii?”]. Useammassa puheenvuorossa todettiin, kuinka internet on väkevästi houkuttelemassa maailmaan erityisesti nuoria [”eiks noi ukot oikeesti käytä edes sähköpostia?”].  Jomppe koki viikonlopun kokonaisuuden omakohtaista uskoa vahvistavaksi [”nyt mä oon ihan varma, et mä en ikinä mee tonne eteen jaarittelemaan”].  Kaksipäiväisten talvipäivien lopuksi laulettiin Siionin laulu 209, Jumalan rauhaan jälleen [”vitsi hei, tätä me vedettiin kerran Täti Monican sävelmällä, se natsaa tosi hyvin”]. Jumala siunasi runsaasti yhteisen kokoontumisen [”tästä Paula-jutusta saattaa ehkä tulla jotain ... mutta et laita sitä sinne juttuun!”].  Palstalla tutustutaan uskovaisiin eläimiin & ihmisiin