Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lepäämään laittaminen "harvinainen arkirutiini"

Uutinen kertoi, että kirkkoherra laittoi hengellisen johtohenkilön "lepäämään". Toisen uutisen mukaan seurapaikkaa muutettiin "käytännön syistä", jottei "esimerkiksi ruokailutarvikkeita" tarvitse kuljettaa Ruotsiin ja takaisin.

OHO! Siioni on saanut tietoja tiskin alta ja niiden mukaan "käytännön syyt" on puppua ja hölynpölyä. Todellinen syy seurapaikan siirtämiseen on se, että hengellinen johtohenkilö saadaan sittenkin puhujaksi seuroihin.

Vielä vuonna 2007 kysymyksessä oleva hengellinen johtohenkilö kommentoi erästä lepäämäänasettamistapausta näin: "'Tämäntyyppisiä ratkaisuja joudutaan pitkän ajan suunnitelmissa tekemään terveydellisistä ja monista muista syistä. Nämä ovat arkirutiinia. Hiukan hymyilyttää, että asia nousee esille', OV sanoo."

Toukokuussa 2011 tilanne on toinen: "Lestadiolaisliikkeessä saarnaajat voidaan siirtää 'lepäämään' erilaisten syiden vuoksi. TH:n [toinen hengellinen johtohenkilö] mukaan toimenpide on harvinainen. 'Tämä ei ole kovin yleistä.'"

Kun "harvinainen toimenpide" eli "arkirutiini" osuu omalle kohdalle, niin "kaunis ja hoitava" ajatus ei hymyilytäkään, vaan hengellinen johtohenkilö OV "ihmettelee suuresti kirkkoherran päätöstä".

Hymyä tai ei, OHO! Siioni iloitsee näistä liikkeen näkyvyyttä lisäävistä tapahtumista yhdessä hengellisen johtohenkilön kanssa: "Julkisuus on nimenomaan koettu positiivisena liikkeen sisällä", OV sanoo.

Näin saamme yhdessä jäädä kokemaan iltapäivälehtien lööpit nimenomaan positiivisina liikkeen sisällä.

1 kommentti:

  1. Torvi kommentoi asiaa jokin aika sitten http://rauhanyhdistys.blogspot.com/2011/05/jupakka-tyynnyttely.html

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.