Uskovaisen puhelimen hautajaisissa

Saimme olla laskemassa haudan lepoon rakasta puhelintamme. Siellä jäi mieleen erityisesti uskovaisen rovastin puhe:

"Sinä puhuit ihmisten ja enkelien kielillä. Mutta sinulta puuttui rakkaus, siksi olit vain helisevä puhelin ja kumiseva kaiutin.

Sinä tunsit kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon. Sinussa oli virtaa niin että voit siirtää vuoria, ainakin aamulla heti latauksen jälkeen.

Sinä jaoit tekstareita yhteydenottoa kaipaaville ja annoit vaikka polttaa itsesi tulessa (puhumattakaan niistä toistuvista lattialle pudottamisista). Mutta sinulta puuttui rakkaus, siksi et ollut mitään.

Minä olin kärsivällinen, minä olin lempeä. Minä en kadehtinut, en kerskunut enkä pöyhkeillyt, en käyttäytynyt sopimattomasti (paitsi joskus kun jo kolmatta kertaa katkaisit saman puhelun ja viidettä kertaa illan aikana vaadit asettamaan sim-kortin), en etsinyt omaa etuani, en katkeroitunut, en muistanut kärsimääni pahaa.

Kaiken minä kestin, kaikessa uskoin, kaikessa toivoin, kaikessa kärsin.

Sinusta, kaikella kunnioituksella, en voi sanoa samaa. Päinvastoin.

Et ollut kärsivällinen, lempeydestä nyt puhumattakaan, vaan katkoit puheluita, katkaisit yhteyden puhelinverkkoon ja aina vain vaadit laturin johdon liittämistä.

Sinä käyttäydyit sopimattomasti, muistelit loputtomiin kärsimääsi pahaa, kerskuit ja pöyhkeilit niillä iänikuisilla käsittämättömillä virheilmoituksillasi juuri silloin kun yritin etsiä netistä taas apteekin aukioloaikoja lapsen huutaessa korvakivusta niin että päätä jomotti.

Sinä et kestänyt koskaan kuukautta kauempaa, sinuun ei voinut uskoa, sinuun ei voinut laittaa toivoa, mutta kärsimään sinä laitoit liiankin kanssa.

Sinusta puuttui rakkaus sen kaikissa muodoissa, niin että minunkin rakkauteni sinua kohtaan muuttui ensin välinpitämättömyydeksi, sitten turhautumisen kautta vihaksi ja aina vain syveneväksi katkeruudeksi.

Hyvästi sinä kärsimyksen kapula!"