"Minä uskon, että synninpäästö, jonka piispa Salmi julistaa, ei ole sama kuin uskovaisen ihminen julistama synninpäästö."
Vertaa apostolinen uskontunnustus
Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskontunnustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskontunnustukset. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. heinäkuuta 2013
lauantai 17. syyskuuta 2011
Uskovaisen uskontunnustus
Minä uskon, että kun kuulen ja uskon synninpäästön "Jeesuksen nimessä ja veressä" jonkun vanhoillislestadiolaisessa Siionissa uskovaiseksi tunnustetun ihmisen suusta, käyn aika ajoin seuroissa ja kuulostan ja näytän vanhoillislestadiolaiselta, pääsen taivaaseen.
Näin on aina uskottu
tiistai 18. tammikuuta 2011
Vanhoillislestadiolaisen naisen uskontunnustus
minä uskon siihen raamatun tulkintaan, joka minulle on aikojen alusta opetettu
uskon päivämieheen, ja unohdan, jos sen numerojen välillä jotain ristiriitaa ilmenee
uskon päivämiestä aina, en vio koskaan, enkä aina edes lue, jos se ei ole minulle hyväksi
uskon rauhanyhdistykseen ja sen rakkaaseen toimitaloon
uskon työvuoroihin ja niiden uskoa vahvistavaan vaikutukseen
uskon suviseuroihin uskon vahvistamisen paikkana ja jumalan lasten kokoontumisajoina
uskon maakunnallisiin, myyjäisiin, talkoisiin, alustuksiin, saarnoihin, puhujankokokukseen, vuosikokoukseen, kaikkiin puhujiin, veljiin ja siionin sisäisiin keskusteluihin
uskon kaanaan kielen merkityksiin ja puhun sitä sellaisena kuin muutkin
uskon vaikka en aina ymmärrä miksi ja mihin
uskon sillä muuta en voi
(selityosa 1: sillä muuten sukulaiset, ystävät ja lapseni eivät pitäisi minusta)
lauantai 15. tammikuuta 2011
Vanhoillislestadiolaisen uskontunnustus
I uskonkappale: otetaan kaikki lapset vastaan
III uskonkappale: ollaan kuuliaisia seurakunnalle
II uskonkappale: katso I ja III uskonkappale
veli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)