Internetissä on liikkunut huhu, jonka mukaan tämä blogi olisi kuolemalla kuollut. Nämä liioitellut ja ennenaikaiset toiveet saa panna syntinä pois.
Niin kuin tiedämme, tuhat vuotta on tälle blogille kuin yksi päivä. Niinpä viiden vuoden tauko on meille vain seitsemän minuuttia. Veljet korjaa, jos väärin todistamme.
Haluamme tässäkin pääkirjoituksessa tarttua siihen kaikkein tärkeimpään asiaan eli seksiin.
Seksihän on ihana asia ja Jumalan lahja.
Mutta eipäs innostuta liikaa! Jotain rajaa siihen lystinpitoon!
Vaikka syntyvyys laskee isäimme maassa ja seksin harrastaminen vähenee, emme me kristillisyytenä voi niitä millä hinnalla hyvänsä edistää. Emme mekään saaneet rellestää nuoruudessa 70-luvulla! Silloin istuttiin hoitokokouksissa ja tehtiin seurakunnan edessä parannusta itsesaastutuksen synnistä!
Uusin Päivämies-lehti peilaa tätä Jumalan lahjaa Raamatun ydinsanomaan eli siihen, että esiaviollinen seksi on syntiä, sukupuolia on kaksi ja ehkäisy on syntiä.
"Jumala antoi turvallisen, vastuullisen kodin seksuaalisuuden toteuttamiselle miehen ja naisen välisessä avioliitossa: 'Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.' (Mark. 10:7–8.) Jumalan luomistyö jatkuu ja sen vuoksi aviopuolisot saivat tehtävän: 'Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne' (1. Moos. 1:28)."
Me OHO! Siionissa olemme halunneet jatkuvasti olla tekemässä parannusta ja panemassa pois syntiä, joka tahrii matkavaatteen. Siksi emme silleen vastaa pääkirjoitukseen pilkaten, vaan vastaamme Raamattuun Raamatulla, kuten oppi-isämme Martti Luther meitä niin rakkaasti kehoittaa.
Ensimmäiseen sitaattiin vastaamme, että "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni" (Luuk. 14:26) ja jälkimmäiseen: "Se on täytetty." (Joh. 19:30)
Näin saamme jäädä uskomaan, me hajalla muukalaisten keskellä asuvaiset valitut. Nautitaan Jumalan lahjoista! Mutta muistetaan kuitenkin kantaa huolta sukupuolten moninaisuudesta ja syntyvyyden laskusta ja pelätä höpösyntejä ja raskaaksi tulemista!