Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Siionin tehtäviin kutsutaan




Valtakunnan ulkopuolelta saamme monesti kuulla siitä, miten meillä vanhoillislestadiolaisessa elämäntapaliikkeessä naisen asema olisi alisteinen miehelle. Raamattuin jälkeen kuitenkin meille on veljet kirkastaneet, että rekisteröity yhdistyksemme näkyy ulkopuolelle vioilla ja virheillä peitetyltä, mutta sisäpuolelta se näyttää erehdyttävästi aivan kuin kultaiselta kynttilänjalalta.



Olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että naisillekin löytyy runsaasti tehtäviä. Esimerkiksi kahvipöydän kattaminen puhujaveljille ja parempien palojen valikoiminen heidän nautittavaksi.

Jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä tai sitä ei osata arvostaa, johtokunta ottaa siunauksensa pois, mutta kuulijaiset lapset se on luvannut kalliisti siunata.


8 kommenttia:

  1. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Yksinkertaisuudessaan mitä oivaltavin...

    Ref

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, mainio suorastaan.

      Joosua

      Poista
  2. Häpeän puna nousee edelleen tuosta yläkuvasta mutta eipä hävettänyt tuo naisten esiintyminen :)

    VastaaPoista
  3. Kuin eri planeetalta :)

    Joosua

    VastaaPoista
  4. Tämä kuva jää kangastelemaan sydämeen pidemmäksikin aikaa!

    VastaaPoista
  5. Oho-siionin ehdottomasti paras oivallus kautta aikain!

    VastaaPoista
  6. Aivan tolkuton. On kyllä kirkastunut niin keskeltä!

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.