Uskovaisena maailmassa

Mirja on uskovainen perheenäiti. Hänen työpaikallaan on myös toinen uskovainen perheenäiti Anne. He asuvat kuitenkin eri siionin alueilla, eivätkä siksi tunne toisiaan.

Eräänä päivänä Mirja ja Anne istuvat työmatkalla autossa. Auto on työpaikan. Mirja käynnistää auton, jolloin sen radiosta pärähtää soimaan maailmallista musiikkia. Mirja lähes vaistomaisesti ojentaa kätensä laittaakseen radion pois, mutta hätkähtää ja ajattelee ”Mitähän tuo Anne ajattelee, jos laitan pois. Varmaan arvaa, että olen uskovainen.” Mirja laittaakin radiota isommalle, koska olisi ikävä joutua selittämään vakaumusta työkaverille.

Annea kiusaa korvia huumaava musiikki. Hänen omatuntonsa kolkuttaa niin, että otsalohkoa jomottaa. Sanoisikohan Mirjalle, että laittaa radion pois. Ei, se varmaan ihmettelisi mikä hapankorppu oikein olen. Ehkä se jopa alkaisi udella miksi en kuuntele musiikkia. Onkohan se alkanut epäillä, että olen uskovainen. On se niin vaikeaa olla uskovaisena pahan maailman keskellä. Pakko varmaan vain kuunnella. Musiikki on itse asiassa ihan mukiinmenevää. Mutta silti: mitä jos muut uskovaiset saavat kuulla, että kuuntelen maailmallista musiikkia. Sisarillassakin Sari kertoi kuinka oli pyytänyt työpaikalla sulkemaan maailmallisen radiokanavan. Muut sisaret kehuivat ja vähän ihailivatkin Sarin rohkeutta. Olisi se kyllä helpompi, jos tuo musiikki olisi kiinni. Voihan vaikka olla, että työpaikalla on muitakin uskovaisia, ja Mirja vahingossa kertoo heille, että he kuuntelivat poppia matkalla.

Musiikki loppuu, ja toimittaja alkaa puhua. Puhuu uskonnosta. Yhtäkkiä toimittaja kertoo, että hän on kerran seurustellut vanhoillislestadiolaisen tytön kanssa. Mirjalla nousee puna poskille. Hän on kuin ei kuulisikaan, ja keksii tikusta asiaa, että Anne ei alkaisi keskustella uskon asioista. ”Onpas tässä autossa… (apua, mitä mä keksin) hyvät renkaat”. Anne helpottuu, onneksi Mirja ei kuullut mitä radiossa puhuttiin: ”Joo, on todella hyvät. Olisipa itselläkin tällaiset renkaat. Mistähän näitä saa?”…  Siinä sitten naiset keskustelevat tiestä ja renkaista vaivaannuttavan teennäisesti kunnes radiossa puhe loppuu ja maailmallinen musiikki alkaa. Anne helpottuu. Eipä olisi voinut uskoa, että joskus helpotun näin paljon kun rokin rääyntä alkaa kuulua radiosta.

Yhtäkkiä Mirja kysyy kesälomasuunnitelmista. Anne sanoo, että ei ole mitään ihmeempää suunnitteilla. Voikohan Mirjalle sanoa, että menee Vaasaan. Siellä on suviseurat. Parempi ehkä, ettei sano Vaasasta mitään. Muuten se voi alkaa udella liikaa. Anne vastaa, että ajatteli käydä Länsi-Suomen lomalla. Mirja kyselee onko Annella sukulaisia siellä. Ei ole. Muuten vain ajateltiin juhannuksen jälkeen vähän käydä ajelemassa. Siellähän on merta ja rannikkoa ja peltoja. Kyllä siellä kannattaa ajella. ”Mihin päin Länsi-Suomea”, kysyy Mirja. Anne vastaa, etteivät vielä tiedä, ex tempore varmaan sitten vähän katsellaan mihin ehditään.

Mirja ihmettelee miksi joku lähtee noin vain Länsi-Suomen lomalle sen tarkemmin suunnittelematta. No huvinsa kullakin. Onneksi itsellä on suviseuramatka tiedossa niin ei tarvitse lähteä tuollaisille ihmelomille itse kuten tämän maailman ihmiset. Varmaan Annella on juoppo mies, eivätkä siksi voi oikein matkustella pidemmälle. Onneksi minulla on hyvä raitis uskovainen mies. Pelkääköhän Anne, että mies pettää ja jättää. Kauheaa varmaan semmoisen keskellä suunnitella lomamatkaa.

Pian naiset saapuvat perille. He menevät työpaikalleen. Siellä onkin yllättäen työkaveri Pirjon syntymäpäiväjuhlallisuudet. Annelle ja Mirjalle tarjotaan lasilliset kuohuvaa. ”Apua!” naiset ajattelevat kuin yhteen ääneen – mutta aivan äänettä. Enhän minä tuota voi ottaa. Mutta kaikki tuijottavat. Mitähän ne ajattelevat jos kieltäydyn. Ehkä parempi vain ottaa. Eihän täällä ole ketään uskovaisia. Ei tästä kukaan voi tietää. Jos en maista ollenkaan. Pidän vain kädessä. Joo, niin on helpompi.

Kaikki nostavat maljaa. Anne ja Mirjakin nostavat. Mirja katselee ympärilleen epävarmasti. Huomaakohan kukaan, että olen aivan paniikissa. Ehkä nostan huulille lasin, ettei kukaan kiinnitä huomiota. Hyi, meni vähän suuhunkin. Onpas pahaa. Mirja huomaa, että Annekin irvistää. Irvistääköhän se pilkalla? Onkohan se huomannut minun epävarmuuden? Tosi noloa. Otan kyllä reilut hörsyt, että epäilyt kaikkoavat. Huh, olipas pahaa. Kaikkea silmänpalvontaa sitä pitää pahan maailman keskellä tehdä.

Anne katsoo, että kaikki muutkin ovat oikein luonnollisesti, jopa Mirja, jonka hän ei koskaan ole nähnyt juovan, naukkailee kuohuvaa. Pakko ehkä minunkin.

Niin sitten menee työpäivä, ja viikko. Tulee viikonloppu. Anne menee rauhanyhdistykselle. Pihalla hän huomaa kuinka rauhanyhdistyksen ovesta astuu sisään Mirja. Apua! Anne menee sivuovesta sisälle, ja käy ehdottamaan keittiölle, että hän voisi tulla keittiövuoroon. Mirja ei saa huomata häntä.

Kyllä maailmassa on vaikeaa.