1. Jo nuorena on hyvä kaunihisti,
unohtaa että meill’ on alapää.
Suudella ei saa, ennenkuin on häät.
Suudella ei saa, ennenkuin on häät.
2. Sen kelpaa jolla turpa pysyy kiinni
ja seurapaikall' oma istuin on.
Kun hukkaa järjen, pääsen hurmioon.
3. Jo nuorna, elon kevähällä varhain,
on armas olla lammas luonteeltaan,
kun sähköpaimenet meitä luotsaavat.
4. Meilt’ elämään saan kärsimykset parhaat,
saan neuvon olla nöyrä lempeä,
Halulla lestain luona pysyvä.
5. Jo nuorena mik’ armo saada juuri,
tietoa siitä mik’ on syntiä,
saan tunnon tuskia niistä päivittäin.
6. Niin, mikä kunnia ja riemu suuri
on tähän ansaan jäädä iäksi.
Pääse en karkuun, vaikka haluaisin.
Varmaan aidosta tunteesta nousevat tuokin sanoitus, ei siinä mitään. Sallittakoon silti omakin tunteen ilmaisu, taustana tuntemus muutamien hengellisten laulujen ja virsien synnystä. Niistä usea (ellei jokainen?) on syntynyt aidosti Pyhän Hengen vaikutuksesta, siksi en tohtisi lähteä edes lainaamaan hengellisen laulun sävelmää sinänsä rehellisillekään omien näkemysten säkeistöille. Kuulostaako liian tiukalta? Kyllä tunteet täytyy aidosti tuoda julki, mutta sille on tilaa muuallakin kuin Jumalan jollekin palvelijalleen jo varaamassa luomuksessa, vai kuinka? Tämä vilpitön tunne tulkoon arasti, ilman väärää auktoriteettia ja pöyhisteluä julki rakentavassa hengessä! Siunausta toivotan jokaiselle lukijalle!
VastaaPoista