Rakkaat matkaystävät vaivassa ja valtakunnassa. Elämme adventtiaikaa, joka päättyy kalliin Vapahtajamme syntymäjuhlaan, valon juhlaan. Elämme myös joulumyyjäisten aikaa. Ympäri Suomen on monessa siionissa paraillaan menossa varainhankinta joulumyyjäisten arpajaisvoittojen hankkimiseksi. Haluammehan olla uhrimielellä maksamassa oman osuutemme tähän arvokkaaseen työhön. Ei vaadittuna, vaan iloisella mielellä ja köyhän tuntoisena saamme olla tämän tasaveron maksamassa. Kuten Paavali siitä toisessa korinttolaiskirjeessään sanoo, että iloista antajaa Jumala rakastaa. Näin me saamme hyvällä mielellä aikanaan saapua joulumyyjäisiin ja kohottaa katseemme kalliiseen voittopalkintoon. |
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Kohti valon juhlaa
lauantai 26. marraskuuta 2011
Lampunvaihto
Montako Kustannusyhtiö EbRK:n hallituksen jäsentä tarvitaan vaihtamaan palanut hehkulamppu?
Hallituksen jäsen no 1: "Lamppu ei ole palanut."
no 2: "Aina on opetettu, ettei lamppu ole palanut."
no 3: "Joka väittää, että lamppu on palanut, nousee Kustannusyhtiötä vastaan."
no 4: "Hän on teoillaan jo kieltänyt Kustannusyhtiön."
no 5: "Asiaa on paisuteltu mediassa."
no 6: "Mediassa esitetyt väitteet lampunpalamisesta ovat näkyneet hyvin ohuesti Kustannusyhtiön sisäisessä toiminnassa."
no 7: "Kustannusyhtiön sisäisiä asioita ei pidä viedä jumalattomien ratkottaviksi."
no 8: "Lamppu palanut? Tällaisia väitteitä esittävä on joutunut ehkä uskonelämässään haaksirikkoon."
no 9: "Puheet palaneesta lampusta ovat maailman pilkkaa."
no 10: "Niin kuin apostoli siitä sanoo: 'Sillä teidän tähtenne tulee Jumalan nimi pilkatuksi pakanain seassa, niinkuin kirjoitettu on.'"
no 11: "Uskon kautta ymmärrämme, ettei lamppu ole palanut."
no 12: "Saamme lapsenkaltaisesti uskoa, ettei lamppu ole palanut."
no 13: "Lampunpalamisväitteet ovat rikkomassa yhteistä rakkautta."
no 14: "Lamppu voi olla palanut, mutta Kustannusyhtiön sisäisiä asioita ei pidä repostella julkisuudessa."
no 15: "Lampunpalamisasia olisi pitänyt hoitaa Kustannusyhtiön sisällä."
no 16: "Asia on tiedostettu ja siihen on puututtu."
no 17: "Kustannusyhtiön hallitus on nimittänyt lampunvaihtotyöryhmän, jonka sihteeriksi on valittu markkinointikoordinaattori NN."
no 18: "Lampunvaihdosta on lähetetty tytäryhtiöiden hallituksille ja niiden myyntipäälliköille kirjeet, joissa kerrotaan, miten lampunpalamisväitteisiin tulee suhtautua."
no 19: "Matkaystävät ja diakoniatoimikunta auttaa lampunvaihdossa."
no 20: "Aina on sanottu, että yksittäisiltä ihmisiltä, tytäryhtiöiden hallituksilta ja yksittäisiltä myyntipäälliköiltä voi palaa lamppu."
no 21: "Kustannusyhtiön lamppu ei kuitenkaan pala koskaan."
no 22: "Eikö tämänkin kohun keskellä kuitenkin ole tärkeintä, että meillä palaa se oma uskonlamppumme?"
no 23: "Kustannusyhtiön hallitus on äärettömän yksimielinen ja hallituksessa vallitsee keskinäinen luottamus."
no 24: "Näin saamme tänäkin iltana jäädä uskomaan Kustannusyhtiöstä hyvää."
Montako siis tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu?

torstai 24. marraskuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Teologia ei perustu Raamattuun
Jumala on tänäkin keskiviikkona meitä lehtensä kautta kalliisti neuvonut, opastanut ja varoittanutkin. Käymme yhdessä muutamia tekstikohtia tutkistelemaan. "Seurakunnan kutsuman sananpalvelijan tehtävässä kuulutetaan edelleen evankeliumin ilosanomaa uskonsaarnassa Jumalan valtakunnassa asuville..." (s. 5) Näinhän mekin ymmärrämme, jos ymmärrämme. "Tieteellinenkin tieto on vain ihmisen tekemää. Tieteentekijän maailmankuva näkyy hänen tulkinnoissaan. Ajan virtaukset vaikuttavat tieteeseen. Teologiakin ottaa tänä päivänä paljon vaikutteita muista tieteistä, se ei perustu yksinomaan Raamattuun." (s. 7) Yhdessä jäämme toteamaan, että elämme yhä pimenevässä ajan illassa, kun teologiakaan ei tieteenä perustu enää pelkästään Raamattuun. Vielä haluamme muistuttaa, että "sähköinen keskustelu ei korvaa henkilökohtaista tapaamista." (s. 9) Sen tähden muistutamme, että keskustelisitte tämänkin palstan tekstikohdista siellä kotona rakkaiden nuortemme kanssa, jotta hekin ymmärtäisivät, mistä on kysymys.
|
maanantai 21. marraskuuta 2011
"Jumalan valtakuntaäiti"
Viime viikon Lehdestä sivulta 14 saimme lukea uutisesta, joka käsitteli nuorteniltaa, tämän viikon muistolauseen: "Jumalan valtakuntaäidin hoidossa on lämmintä." Näin me Lehden lukemisessa ahkeroivat Jumalan valtakuntalapset elikkä Jumalan valtakuntaveljet ja valtakuntasisaret saamme aivan viikottain oppia uutta uskostamme, joka ei muutu. Mutta se jää askarruttamaan mieltä, että missä on Jumalan valtakuntaisä?
|
Kumpi on onnellisempi?
Uskovainen äiti miehelleen: - Mitä luulet, kumpi on onnellisempi, ihminen jolla on kymmenen lasta vai ihminen jolla on miljoona euroa?Mies: - Ihminen, jolla on kymmenen lasta. - Miten niin muka? - Se jolla on miljoona euroa, haluaa aina vaan lisää. |
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Seurakuntapolitiikkaa Uudeltamaalta
Kansankirkossamme - joka on meille rakas - oli menossa seurakuntavaalit. Koska aktiivisina kirkossakävijöinä erään uusmaalaisen ry:n väki halusi maksimoida vaikuttavuutensa myös luottamusmiestasolla, he päätyivät seuraavankaltaiseen strategisesti fiksuun, yksilön harkintaa ja sukupuolten tasa-arvoa kunnioittavaan kollektiiviseen ratkaisuun. Kun eräs laitimmaisen tuntoinen sisar tuli äänestyspaikalle, toinen sisar huikkasi vastaan tullessaan: "Muistathan, että naiset äänestävät Riittaa ja miehet Erkkiä."
Tarina kertoo, että sekä Riitta että Erkki* pääsivät valtuustoon päättämään kansankirkkomme - joka on meille rakas - paikallistason kysymyksistä.
Pastori pienen paikalta
*nimet muutettu, muuten taivahan tosi
“SRK-vastainen saarna”
Eräs puhujaveli sai lepäämisen armon pidettyään rauhanyhdistyksellä “SRK-vastaisen saarnan”. Silminnäkijämme mukaan puhuja noustuaan puhujapönttöön luki tekstin, sen jälkeen saman tien sulki Raamatun, sanoi aamenen ja tuli penkkiin istumaan.
Eräs kuulija ihmetteli: “Mutta sinähän et selittänyt tekstiä ollenkaan?”
Siihen puhuja: “Miksi olisi pitänyt selittää? Kaikki on muutenkin selvää.”
Veljen saarnateksti nimittäin oli Matteuksen evankeliumin 23. luvusta:
“Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.
Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.
Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin! Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset!
Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.”
tiistai 15. marraskuuta 2011
Kaanaankielibingo
Joskus seurapuhe ei meinaa loppua ei sitten millään. Puhujan ajatus harhailee, irrallisia sanoja tipahtelee vain silloin tällöin, lapset huutavat ja nuoriso pilkkii. Miten saada aika kulumaan, kun ei kehtaa kännykälläkään pelata?
OHO! Siionin toimitus on saanut julkaistavakseen erinomaisen ajanvietteen, seurapelin nimeltään Kaanaankielibingo. Bingo auttaa kuulijaa pysymään hereillä ja sen pelaaminen, erittäinkin jos kuulijalle kehittyy peliriippuvuus, kannustaa häntä käymään seuroissa. Ja muistammehan, miten tärkeää on käydä seuroissa! Siellä vahvistuu uskomme siihen, että pysymme uskomassa vain, jos käymme seuroissa.
Peliohjeet (mobiiliversio on suunnitteilla):
Tee paperille 4x4 ruudukko. Kirjoita jokaiseen ruutuun jokin kaanaankielen sanonta. Seuraavassa muutamia esimerkkejä, jotka eivät ole ainoita oikeita:
Raamatun mukainen / kilvoitella / kuuliaisuus / rohkenen ajatella / aivan kuin / emmehän me halua / talostella / Jumalan lahja / armohoito / uskonelämä / tämän ajan keskellä / uskonymmärrys / kristillisyydessämme / evankeliumin kokonaisuus / uskon kautta ymmärrämme / syntielämä / siunattuun haltuun
Kun puhuja sanoo sanonnan, merkitse rasti kyseiseen ruutuun. Kun olet saanut neljä rastia pysty-, vaaka- tai vinoriviin - jos sanat ovat vaikeita, voit joutua käymään seuroissa useampia viikkoja - nostat käden pystyyn niin että puhujasetäkin sen näkee. Saatuasi synninpäästön huudat: BINGO!
PS. Idea on täältä.

Maailma meitä pilkkaa
Aralla mielellä lähestyn toimitusta, kun luulen, ettette halua tätä kirjoitusta julkaista. Mutta laitan kuitenkin sillä uskonrukouksella, että toimituksessakin silmät vähän aukenisivat näissä asioissa.
Maailman pilkka jatkuu käsittämättömänä tämän maailman lehdissä. Viime viikollakin eräs tämän maailman oululaislehti kirjoitti näinkin rumasti ja ikävästi kristillisyydestämme, joka on maailmassa mutta ei maailmasta:
"Syytettynä oleva mies on vanhoillislestadiolainen. Hänen sukunsa pui iäkkään miehen tekoja yhteisesti toukokuussa 2006. Läsnä olleen sukulaisen mukaan perheen pappa pyysi anteeksi vakavia seksuaalisia tekoja, joita hän oli tehnyt sekä lapsilleen että lapsenlapsilleen.
Paikalla oli myös muun muassa Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen silloinen varapuheenjohtaja Olavi Voittonen. Sukulaisen kertoman mukaan Voittonen tarjosi papalle tuolloin kaksi vaihtoehtoa: asia vietäisiin rikosprosessiin tai hän hakisi itselleen hoitoa. Pappa valitsi hoidon."

Kyllä tuntuu pahalta, että tällä tavalla repostellaan Jumalan valtakunnan asioita tämän maailman lehdissä! Ihan tulee mieleen, että eikö niillä lehdillä olisi parempiakin aiheita kuin aina vaan jauhaa tätä pedofiiliasiaa!
kyllä minä taas niin mieleni pahoitin
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Punaviinikastike lihalle
Ehkäisyä salaa!
Saara-äiti Yhdyselimineen yhtyy kauhistelijain kuoroon luettuaan tämän päivän lehdestä, että jotkut lestadiolaisäidit salaa ehkäisevät. Ymmärrämme, että tämän maailman taholta tunkeutuu uskovaisiinkin koteihin paineita alkaa perheen kokoa suunnittelemaan. Sellainen on kuitenkin kauhistus meille, jotka haluamme siveydessä elää ja koemme suvun jatkamisen raamatullisesti avioliiton syvimmäksi tarkoituk-
seksi.
Kristillisyydessämme on aina opetettu, ettemme tahdo missään oloissa lähteä perheen kokoa suunnittelemaan. Saamme panna sellaisen syntinä pois, niin kuin Jaakob kirjeessään sanoo:
"Sentähden pankaat pois kaikkinainen saastaisuus ja kaikkinainen pahuus, ja ottakaat sana siveydellä vastaan, joka teissä istutettu on ja voi teidän sielunne autuaaksi saattaa."
Emme lähde toisten petielämää seuraamaan. Muistutamme vain, että Jumala näkee makuukamarin pimeimpäänkin sopukkaan.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Uusi palsta: Viikon tekstit
Rakkaat matkaystävät! Kaikille ei posti tuo keskiviikkoisin niitä elämämme tärkeimpiä lehtiä eivätkä kaikki pääse joka viikko niihin elämämme tärkeimpiin tilaisuuksiin. Sen vuoksi internet on halunnut perustaa uuden palstan. "Viikon tekstit" haluaa olla nostamassa esille aivan kuin helmiä elämämme tärkeimmistä lehdistä ja puheista niin että saisimme edes jonkun jyvän tai akanan viikossa, jotta kerran kostuisimme. Elämämme tärkeimmästä viikkojulkaisusta sivulta seitsemän olemme halunneet ja saaneet tällä viikolla lukea, että "Jumalan valtakunnan armohoito lähestyy rakkaudella jokaista langennutta." Tekstikohdastamme ei käy ilmi, kulkeeko "armohoito" jalkojen päällä vai ajaako se kenties mustalla farmari-Volvolla läppärit peräkontissa. Saman lehden takakannesta olemme halunneet ja saaneet lukea virvoittavan kuvatekstin: "Lasten oli turvallista istua evankeliumin turvallisessa ilmapiirissä." OHO! Siionin monessa puuttuvainen toimitus ei keksi, miten sanan "turvallinen" voisi vielä kolmanteen kertaan lisätä lauseeseen. Toimitus ottaa vastaan sitaatteja yhteiseksi rakennukseksi.
|
torstai 3. marraskuuta 2011
Uutuustuote: ARMOTON EVANKELIUMI™
OHO! Siionin tuotekehitystoimikunta on kehittänyt uutuustuotteen osaksi yhä suositummaksi tullutta vähähiilihydraattista hengellistä dieettiä:
ARMOTON EVANKELIUMI™
ARMOTON EVANKELIUMI™:sta povataan joulumarkkinoiden vetonaulaa, koska yhä useampi uskonnon ammattilainen on voinut todistaa liiallisen armon haittavaikutukset: hengellisen lihomisen ja itsetyytyväisyyden.
ARMOTON EVANKELIUMI™:n ominaisuuksiin kuuluu mm.
- synninpäästön saa vain tietyiltä tyypeiltä, jotka saavat näin vallan elämääsi
- elämässä on noudatettava ahdistavia sääntöjä, joita ei saa kuitenkaan kutsua ahdistaviksi eikä säännöiksi
- elämä on alistettava sosiaaliselle kontrollille: naapuri kyttää tekemisiäsi
- sinun on eristäydyttävä valtaväestöstä ja halveksittava suurinta osaa siitä, mitä ihmiskunta on ja tekee
- jos olet homo tai nainen, sinulta riistetään osa perusoikeuksistasi
- jos olet mies, sinulta riistetään osa perusoikeuksistasi
- avoin keskustelu tunteista ja ajatuksista on kielletty, samalla sinun on ylistettävä sitä, miten avoimesti saat keskustella ja ajatella
Mikäli ostat ARMOTON EVANKELIUMI™:n, vaihto- ja palautusoikeutta ei ole. Jos haluat myöhemmin luopua tuotteesta, joudut lähipiirisi ja sukusi painostuksen kohteeksi.
|
tiistai 1. marraskuuta 2011
Lähetä tuotoksiasi turvallisella mielellä
Menneen kuun P-lehteä lukiessamme olemme merkillepanneet, kuinka siellä on kehoitettu kirjoittamaan lehteen. Näillä P-lehden otteilla rohkaisemme OHO! Siionin lukijoita osallistumaan kirjoituskilpailuumme "Aikalaisdokumentteja Laestadianiasta". Ote 1: "Tekstin on hyvä olla raikasta, ymmärrettävää suomen kieltä." Ote 2: "Kirjoitus luetaan ennen sen julkaisemista ja vaikeasti avautuvat kohdat korjataan." Ote 3: "Kirjoittaja ja kuvaaja saavat lähettää tuotoksensa julkaistavaksi turvallisella mielellä." (ps. tuotoksia saa lähettää myös sähköpostilla, jos ei se onnistu turvallisella mielellä) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)