Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

torstai 27. tammikuuta 2011

Lasten suusta: Tanssiminen on kivaa!

Äiti on poistunut wc:hen ja viipynyt siellä aika pitkään. Radion sovelias puhe-ohjelma on sillä välin vaihtunut jumputtavaksi musiikiksi. Perheen kolme 1- 4 vuotiasta lasta pomppii, hyppii ja hihkuu innoissaan musiikin tahdissa.

Äiti tulee wc:stä.

- Hei, mitä täällä tapahtuu? Mitä te teette?
Äiti menee ja sulkee radion.
- Äiti, älä, paa se takas, paa se täysille, meillon kivaa. Me tanssitaan!!
- Ei uskovaiset kuuntele tuommosta musiikkia, eikä uskovaiset tanssi. Tanssiminen on syntiä.
- Meijän Eeli (1v) teki syntiä! "Syntinen, syntinen, kauhea syntinen”, isommat lapset laulaa rallattelevat omatekoisella nuotilla.
 

Äiti poistuu kyynelsilmin keittiöön kuorimaan perunoita.

Kysy Saara-äidiltä: Onko minulla vikova mieli?

Haluan kysyä sinulta, rakas Saara-äiti, mielipidettäsi. Kysymykseni liittyy täällä olleeseen äitien retki juttuun. Sitä ei ollut mukava lukea. En voisi koskaan itse lähteä tuollaiselle rahan hummausmatkalle! Ensin ostetaan kaikenlaista tarpeetonta krääsää kaupoista ja sitten vielä syydetään rahaa seurojen yhteydessä. Kysyn vaan: kellä oikeasti on tuohon varaa? Ja miksi pitää ihannoida tuollaista turhaa kuluttamista ja rahan tuhlaamista, vaikkakin tarkoitus olisi hyvä? Minua on jo kauan masentanut se, miten paljon kaikessa ry:n toiminnassa tulee esiin kuluttaminen, raha ja se, että sitä pitää olla paljon. Perheemme pärjää, mutta juuri ja juuri. Monesti on paha mieli, kun ei ole varaa käydä seuroissa kahvilla eikä ostella myyjäisissä. Suviseuroihin pääsemme noin joka toinen vuosi, sillä sinnemeno ja sielläolo on kallista. Mutta nyt minua on alkanut pelottaa, kun luen näitä viimeaikaisia kirjoituksia, että joudunko minä ulos Jumalan valtakunnasta näiden vikovien ajatusteni  ja erilaisuuteni vuoksi? Saara- äiti, ole kiltti ja kerro: mitä minä teen, miten pysyn uskomassa?
Iiris-rukka

Saara-äiti vastaa: Käsitä Iiris-rukka vapaus! Ei me anneta eikä osallistuta vaadittuna, vaan hyvällä mielellä. Jokainen antaa omastaan ja lesken ropokin voi paljon. Iloista antajaa Jumala rakastaa. Joka on paljon saanut, siltä myös paljon pyydetään.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Äidit tekivät retken Helsinkiin

Me Keski-Suomen lähetysalueen äidit teimme viikonloppu-retken pääkaupunkiin. Retken päätarkoitus oli tarjota hengähdysmahdollisuus arkeen.
Kun retkeä suunniteltiin Ilmeni, että lasten vaatteet ja sisustusesineet houkuttelivat meitä äitejä eniten. Matkalla kävimmekin Ikealla ja monissa keskustan liikkeissä. Innokkaimmat kävivät myös taidenäyttelyssä. Kaupungissa oli samaan aikaan monille tutun taiteilijan ja entisen uskonystävän konsertti kirkossa, mutta sinne emme halunneet mennä. On surullista, miten tuon entisen rakkaan veljen on maailma vienyt. Uskovainen haluaa kuunnella seurakunnan neuvoja eikä palvella työnantajaa.
Iltaohjelmana oli seurat rauhanyhdistyksellä. Monet meistä tapasivat siellä omia lapsiaan. On aina ihana asia, kun lapset ovat löytäneet oman paikkansa uudessa ympäristössä. Seuroissa käynti todistaa tärkeäällä tavalla lapsen elävästä uskosta. Saimme myös ostaa rauhanyhdistyksen hyväksi myynnissä olevia arpoja, kirjoittaa joukkovelkakirjalainoja sekä osallistua toimitalon hyväksi kerättävään, paikkakunnan erikoisuuteen viiskymppis-seteli-kolehtiin. Myös SRK:n kirjat löysivät tiensä kasseihin.
Sunnuntaina teimme luontoretken ja kyläilimme Keski-Suomesta pääkaupunkiin muuttaneen perheen luona. Perheeseen oli syntynyt kaksi kuukautta sitten 15. lapsi. Äiti oli pääsemässä lähiaikoina sairaalasta kotiin. Hänelle olivat hyvät ammattilaiset tarjonneet mahdollisuuden vähän levähtää synnytyslaitoksella. Nin me saamme hyödyntää yhteiskunnan palvelujärjestelmää, jos tilanteemme sellaista vaatii.
Kotimatkalla saatoimme yhdestä suusta tyytyväisinä todeta, että kyllä sitä nyt taas jaksaa oma arkea suviseuroihin saakka. Tuomisina kotiin oli hyvä mieli ja paljon muuta.
Äitien puolesta
Pirita Peruskallio

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Oon hoitomies


Mä oon hoitomies, matkalla alas
Tunteja takana, mersua alla
Jo poikana päätin; mä oon hoitomies
Vaikka moni saa kehänsä helpommalla

Mä oon hoitomies, oon Herra soikoon
Ei tullu poliisii, ei virkamiestä
Kulkeva konttori on hoitomiehen hotelli
Ja pennit revittävä on irti sieltä

Tuhansia töitä, valvottuja öitä
Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä
Silmiä painaa, ei uni anna lainaa
Hei hoitomies, mikä pitää miehen tiellä

Mä oon hoitomies, aina tien päällä
Ja joskus on ylilyöntejä en kiellä
Kiusana kiire ja median valta
Ja omantunnon äänet on pakko niellä.

Sävel Matti Esko: Rekkamies

Uskovaiselle sopivat, tekstitetyt paidat

Kristillisyytemme tarvitsee lisätuloja erityisesti näinä vaikeina aikoina, jolloin on aivan palkattava lakimiehiäkin puolustamaan kristillisiä arvoja. On nähty hyväksi viedä eteenpäin ajatusta, jonka esitti alun pitäen Torvi-blogisti.

Tässä vaiheessa suunnitteilla olisi paitoja. Sopivia tekstivaihtoehtoja ollaankin etsimässä. Pyydämme lukijoita tekemään omia ehdotuksia, joista sitten äänestyksen jälkeen valitsemme sopivimmat. Ehkä jo Lumijoella, jJs, saamme yhdessä ihastella näitä paitoja.

"Heikko veli/sisar"
"Itsessään ahtaalla" (vain s-kokoa, myös odottaville äideille)
"Kaikessa kiusattu"
"Vaaranpaikka"
"Ahkeroimassa"
"Väärissä valvomisissa"
"Oma psalmini" (tämä etupuolelle, takapuolelle vapaavalintainen teksti, esim. AAARGH!)
"Lihava lammas" (hajakokoja, niille, jotka ovat kyseenalaistaneet joitakin opinkohtia)
"Siionin tytär kerran saa..."
"Olenko veljeni vartija?"
"Nuo käski ja minä söin"
"Yksinäisellä vartiopaikalla"
"Ytimessä"
"Laiteilla"
"Sisar keittiöltä"
"Saman isän lapsia" (eri kokoina vaikkapa jokaiselle lapselle)
"Tälle paikalle tulleena"

Munatonta menoa

- Miksi naispappien kanssa toimiminen ei ole vl-papeille mikään ongelma?
- No, nehän ovat itsekin aivan munattomia! 
Juhannusseuroissa kuultua

perjantai 21. tammikuuta 2011

Kustannusyhtiö EbRK porskuttaa

OHO! Siionin haastattelussa Kustannusyhtiö EbRK:n pääanalyytikko Tahko Tahkoovainen kuvailee firman tilannetta vakaaksi. Suunnanmuutoksia ei ole odotettavissa.

OHO! Siioni: Kustannusyhtiö EbRK:n pääanalyytikko Tahko Tahkoovainen, miten kuvailisitte firmanne tämänhetkistä tilannetta?

Tahko Tahkoovainen: Huolimatta maailmantalouden epävakaudesta firmalla menee todella hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan. Tuotteemme myy hyvin ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Väkeä on palkattu lisää ja on rakennettu uusi pääkonttori.

OHO!: Päätuotettanne on moitittu vanhanaikaiseksi. Ollaanko sitä tällaisen palautteen johdosta muokkaamassa käyttäjäystävällisemmäksi?

TT: Mitään tarvetta uudistuksille ei ole. Asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja merkkiuskollisia. Uskomme, että tämäntyyppiselle tuotteelle on kysyntää myös tulevaisuudessa.

OHO!: Firman johtoa on syytetty korruptiosta. Kuinka kommentoitte tällaisia väitteitä?

TT: Emme halua lähteä julkisesti tällaisia väitteitä kommentoimaan. Mutta voin vakuuttaa, että firman johto nauttii luottamusta.

OHO!: Henkilövaihdoksia ei suunnitella?

TT: Mistään sellaisesta ei ole ollut puhetta.

OHO!: Kiitos haastattelusta ja siunausta!!

TT: Hmmph, kiitos.

Riku ja Ritwa tekevät tärkeää työtä

Millaista työtä terapeutti tekee? Miten hän ihmisiä auttaa ja miten itse jaksaa joutuessaan kuuntelemaan niin monenlaisia vaikeita ihmiskohtaloita ja murheita. Lähdin tekemään haastattelua terapeuttipariskunnan Risto ja Ritwa Ryppyotsan luo Pihtiputaalle.

Risto esittelee paikkoja ja kertoo: ”Meillä on asiakkaita ympäri Suomea, se on mahdollista tämän keskeisen sijainnin vuoksi. Tässä on töissä myös meidän tytär ja hänen miehensä sekä viisi muuta työntekijää. Asiakkaita on tullut viime vuosina lisää, se on vaikuttanut, kun Siionissa on rohkaistu hakemaan apua. Nyt yritys on laajentumassa. Tämä on työn aikaa!” Risto iloitsee.

Ryppyotsat kertovat, että asiakkaat ovat kaikki uskovaisia.

"Monet kokevat sen tärkeäksi, että auttaja on uskovainen. Hän ymmärtää. Meidän työnjakomme on sellainen, että minä ja muut miehet kuuntelemme miesten murheet, Ritwa ja tytär naisten”, kertoo Risto.

Ritwalla ja tyttärellä on paljon asiakkaita ja työ vaikeaa, pitkäaikaista ja monesti raskasta. On synnytyspelkoja, suljetun tilan kammoa, raskaus, synnytys ja lapsettomuusmasennusta, turhautumista kotonaoloon sekä parisuhdeväkivallan aiheuttamia traumoja ja muista pelkotiloista kärsiviä äitejä. Tyttöjen murheita ovat syömishäiriöt, identiteettiongelmat ja seksuaalinen hyväksikäyttö, monille on vaikeaa perhe-elämään siirtyminen.

On selvää, että täällä tehdään tärkeää työtä.

Risto kertoo yrityksen valoisista tulevaisuudennäkymistä. ”Tarve on suurempi kuin mitä jaksamme ja ehdimme itse tehdä. Olemme kouluttamassa 50 terapeuttia lisää Siionin ihmisiä auttamaan. He sijoittuvat erityisesti kasvualueille, missä on suuri tarve tälle työlle. Teemme yhteistyötä turvakotien, lastensuojeluammattilaisten, poliisien ja juristien kanssa. Asiat halutaan hoitaa myös lakien mukaan.

Miten itse jaksatte? Onhan kyse kuitenkin tietyllä tavalla rakkaan Siionimme varjoisasta puolesta, kysyn.

”Voimaa antaa myös se, kun tuntee, että voi olla avuksi. Kaikkea tätä kannattelee elävä usko. Haluamme ahkeroida antaa omat vähäiset lahjamme yhteiselle vaihetuspöydälle”.

Onnea ja voimaa tärkeälle työllenne, toivotan Ristolle ja Ritwalle ja ajelen mietteissäni takaisin kohti Oulua.

Pirita Peruskallio


(toimitussihteeri, hei, tämmösenä sä tietenkin haluut tän jutun sinne, mutta kysyn vaan et mistä hitosta näitä ongelmia sikiää? Siis eiks kukaan kysy, miks meikäläisillä on tätä ropleemia näin loputtomasti? Käsketään vaan terapiaan. Mitä ne höpinät tai pillerit auttaa, jos systeemi ei muutu? Noi tyypitkin oli hulluja!! Rahastaa vaan toisten ongelmilla!! Niillä oli hirvee lukaali jossain Malediiveilla, näytti kuviakin. Ota tää loppu pois siitä jutusta, mutta pidä mielessäs!!!!!!!!!!!!)

torstai 20. tammikuuta 2011

Uskovainen haluaa äänestää oikein

Kun tänä iltahetkenä olemme saaneet kokoontua tänne nettiin, viivymme hetkisen sen tekstikohdan äärellä, joka on kirjoitettu siioonin lähetyslehden uusinpaan numeroon sivulle 8-9. Sanat kuuluvat näin:

"Voimme vaikuttaa esivallan päätöksiin ja toimintaan niissä kanavissa, jotka meille lain mukaan on annettu. Tärkein vaikutuskanava on äänestäminen vaaleissa. Haluamme valita yhteisiä asioita hoitamaan ja niistä päättämään henkilöitä, jotka edustavat Jumalan sanan mukaisia arvoja."

Tekstimme kertoo, kuinka me uskovaiset haluamme äänestää vaaleissa. Muunlaisen vaikuttamisen, esimerkiksi kansalaisjärjestöihin liittymisen, haluamme torjua. Äänestäminen on Jumalan lahja, haluammehan täyttää tämän kansalaisvelvollisuuden!

Uskovainen haluaa myöskin olla antamassa äänensä oikealle puolueelle. Emme halua lähteä tukemaan jumalankielteistä vasemmistoa emmekä liberaaleja vihreitä. Kristillisdemokraatit olemme kokeneet vieraiksi, sillä emme halua sekoittaa uskontoa ja politiikkaa. Tästähän oppi-isämme Martti Luther meitä erittäin vakavasti varoittaa. Kun politiikka ja uskonto sekoitetaan, syntyy aivan "saatanallinen ja helvetillinen sekasotku", kirjoittaa oppi-isämme.

Rakkaat sisaret ja veljet, haluamme uskovaisina äänestää turvallisiksi koettuja puolueita, jotka edistävät kristillisiä arvoja. Keskustan ja kokoomuksen lisäksi voimme turvallisin mielin harkita myös perussuomalaisia, joiden puheenjohtajalla on kristillinen arvomaailma. Lisäksi heillä on kirkas näkemys maahanmuuttopolitiikasta.

Näin saamme jäädä yhdessä tekemään niitä lupauksia, joita uskovaisen on hyvä vaalien alla tehdä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

"Matkalla me oomme täällä"

"...he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." (Mt 15:14)

Sokeiden miesten kulkue, Pieter Brueghel vanhempi 1568.

Saarnageneraattori, verraton apuväline saarnaajille!

Aloita vasemmalta, siirry oikealle sarake kerrallaan. Voit valita kustakin sarakkeesta minkä rivin tahansa. Päästyäsi loppuun aloita uudelleen vasemmasta laidasta.
Rakkaat veljet ja sisaret vaivassa ja valtakunnassa
Uskovaisten yhteinen rakkaus ja
Jumalan valtakunnan työmuodot
On koettu turvalliseksi
Näin on Siionissa nähty hyväksi
Syntien ja ylitsekäymisten keskellä saatamme tuntea, kuinka
Niin kuin Jumalan valtakunnassa on aina opetettu
Kuuliaisuus Siionin sydänäänille
On aivan kuin keidas, jolla saamme virvoittua
Tämän pahan maailman houkutuksissa
Synnin poispanijoina saamme kokea sen, kuinka
Kuten tekstimmekin sen toi esille
Uskon ja hyvän omantunnon säilyttäminen
On juurruttamassa meitä Jumalan valtakuntaan
Näin se Jumala meitä kuulkaa valtakunnassaan hoitaa
Jumalan sana selvästi osoittaa, kuinka
Vaikka maailma siitä meitä pilkkaa, saamme todeta kuinka
Kristillisyytemme yhteiset kannanotot
On meille turvapaikka muuttuvan maailmanajan keskellä
Tälläkin armon siunatulla hetkellä
Saamme ajatella turvallisesti, että
Uskonkilvoittelu ja
Meille niin rakas kotisiioni
Nostaa, kantaa ja vie perille
Tämän maailman kiusauksissa
Kuten Pentti-veli jo sitä edellä kirkasti
Seuroissa käyminen sekä myöskin
Siionin yhteinen, veljellinen rakkaus
Hoitaa meitä taivastiellä
Täällä Jumalan kansan matkasaatossa
Rakkaat matkaystävät, kristillisyydessämme ajatellaan raamatullisesti, että
Me, vaikkakin omalta puoleltamme monasti puuttuvaisina, näemme, että
Matkaystävät, joita täällä seuroissa tapaamme,
Antaa voimaa taistella syntiä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan
Erityisesti nyt ajattelen teitä, rakkaat nuoret, jotka olette aivan kuin eturintamassa
Tämänkin tekstikohdan äärellä näemme kuinka
Uskon hedelmät, joista tärkein on rakkaus,
Jumalan lasten armohoito kuitenkin
On osoittautunut raamatulliseksi
Mikä on Siionissa pantu ilolla merkille
Se on kuulkaa kallis asia, että
Vaikka vihollinen käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura
Jumalan valtakunta
Vie perille kunniaan, kun vain jaksamme kilvoitella synnin poispanijoina
Kuten apostoli Paavali siitä Hebrealaiskirjeessä kirjoittaa

tiistai 18. tammikuuta 2011

Vanhoillislestadiolaisen naisen uskontunnustus

minä uskon siihen raamatun tulkintaan, joka minulle on aikojen alusta opetettu

uskon päivämieheen, ja unohdan, jos sen numerojen välillä jotain ristiriitaa ilmenee  

uskon päivämiestä aina, en vio koskaan, enkä aina edes lue, jos se ei ole minulle hyväksi

uskon rauhanyhdistykseen ja sen rakkaaseen toimitaloon

uskon työvuoroihin ja niiden uskoa vahvistavaan vaikutukseen

uskon suviseuroihin uskon vahvistamisen paikkana ja jumalan lasten kokoontumisajoina

uskon maakunnallisiin, myyjäisiin, talkoisiin, alustuksiin, saarnoihin, puhujankokokukseen, vuosikokoukseen, kaikkiin puhujiin, veljiin ja siionin sisäisiin keskusteluihin

uskon kaanaan kielen merkityksiin ja puhun sitä sellaisena kuin muutkin

uskon vaikka en aina ymmärrä miksi ja mihin

uskon sillä muuta en voi

(selityosa 1: sillä muuten sukulaiset, ystävät ja lapseni eivät pitäisi minusta)

Kysy Saara-äidiltä: Uskovainen ja alkoholi

Pääsikö Jeesus taivaaseen koska hän joi viiniä vai tekikö hän asiasta parannuksen? Oliko Jeesus ymmärtänyt elävän kristillisyyden opetuksen oikein, kun hän muutti veden viiniksi? Eikö olisi ollut siunauksellisempaa muuttaa viini vedeksi? Pääsikö oluen ja viinin ystävä oppi-isämme Luther taivaaseen? Tiedän, että alkoholikysymys näyttäytyy kristillisyydessä eri tavalla eri kulttuurissa. Voisiko se näyttäytyä Lutherin ja Jeesuksen tavoilla myös Suomessa?
Yksi vähimmistä

Saara-äiti vastaa raamatullisesti: Kristillisyydessämme on koettu oikeaksi, ettei uskovainen tarvitse ollenkaan alkoholia. Kanta on osoittautunut raittiiksi ja raamatulliseksi. Uskovainen haluaa pysyä kuuliaisena Siionin sydänäänille. Kuuliaiset lapset Jumala hyvästi siunaa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Seurat ohi


Seurat Ecuadorissa ovat nyt ohi, firman veljet rentoutuvat illanvietossa. Pitkä mies liian lyhyessä saunatakissa hallituksen puheenjohtaja, kitara ja laulu, hänestä oikealla toimitusjohtaja, kitara ja laulu. Äärimmäinen oikealla entinen hallituksen puheenjohtaja, rumpu. Vasemmanpuoleinen ilmeisesti firman pää-äänenkannattajan toimitussihteeri.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Eläimiä & ihmisiä: Jomppe talvipäivillä




Jomppe, 15, on tullut kotisiionin talvipäiville sanankuuloon [”kohta on onneks kahvi”].


Hän ahkeroi käydä kotisiionin seuroissa viikottain [”ei meillä oikeestaan silleen pakoteta, mutta ei sitä tiätsä hyvällä katota, jos jäät pelaan tietsikkaa ku muut lähtee seuroihin. Mutsi tulee sit illalla sängynreunalle istumaan ja juttelemaan eikä siitä pääse ennen ku pyytää anteeks.”]. 

Seuroissa Jomppe käy, että hän säilyisi aljetussa uskossa loppuun asti tämän pahan maailmanajan keskellä [”no siis mun kaikki kaveritki käy täälä. Sit mua kiinnostaa se yx Paula, mut et hei laita sitä sinne juttuun!”]. Lauantai-iltana kuultiin alustus aiheesta Uskon kuuliaisuus. Alustuksesta Jompelle jäi mieleen, kuinka turvallista on muistaa, että usko ei muutu [”nuo vanhat ukot puhuu aina niin hi-taas-ti, ettei niitten juttuja pysty seuraamaan.”]. Keskustelussa tuli esille, kuinka tärkeää on pysyä kuuliaisena Saara-äidin neuvoille [”hirvee nikkis tiätsä, onks sulla röökii?”]. Useammassa puheenvuorossa todettiin, kuinka internet on väkevästi houkuttelemassa maailmaan erityisesti nuoria [”eiks noi ukot oikeesti käytä edes sähköpostia?”]. 

Jomppe koki viikonlopun kokonaisuuden omakohtaista uskoa vahvistavaksi [”nyt mä oon ihan varma, et mä en ikinä mee tonne eteen jaarittelemaan”]. 

Kaksipäiväisten talvipäivien lopuksi laulettiin Siionin laulu 209, Jumalan rauhaan jälleen [”vitsi hei, tätä me vedettiin kerran Täti Monican sävelmällä, se natsaa tosi hyvin”]. Jumala siunasi runsaasti yhteisen kokoontumisen [”tästä Paula-jutusta saattaa ehkä tulla jotain ... mutta et laita sitä sinne juttuun!”]. 

Palstalla tutustutaan uskovaisiin eläimiin & ihmisiin


lauantai 15. tammikuuta 2011

Testi: Kuinka vanhoillislestadiolainen olet?

Testaa, kuinka vanhoillislestadiolainen olet. ”Kyllä” vastauksesta saat yhden pisteen, ”ei” vastauksesta et yhtään.
  1.  Vain tässä joukossa voi pelastua
  2.  Synnit voi saada anteeksi vain, jos uskovainen julistaa ne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä
  3.  Taivaaseen pääsee, kun pysyy kuuliaisena seurakunnalle
  4.  Ehtoollisessa ei saa syntejä anteeksi
  5.  SRK:n johto on hoitanut pedofiilikohun mallikelpoisesti
  6.  SRK:n johtokunta on uskovaisten hengellinen huoneenhallitus
  7.  70-luvun hoitokokoukset olivat siunauksellisia
  8.  Meikkaaminen on syntiä
  9.  Perhesuunnittelu on syntiä
  10.  Uskovainen voi tupakoida, mutta ei juoda saunakaljaa
  11.  Uskovainen haluaa käydä seuroissa viikottain
  12.  Jumala ilmoittaa tahtoaan seuroissa puhujien välityksellä 
  13.  Uskovainen haluaa käydä armeijan ja puolustaa isänmaataan tarvittaessa vaikka asein
  14.  Uskovainen ei halua keskustella Jumalan valtakunnan asioista netissä
10-14 pistettä: Todella luotettava tyyppi. Sinulle saattaa vielä aueta työmahdollisuuksia kristillisyytemme työsaralla.
5-9 pistettä: Sinulla on joitakin epäilyksiä, mutta nekin saa laittaa pois.
0-4 pistettä: Voi voi! Olet ehkä joutunut laiteille. Siellä keskustellaan ja siellä on muutenkin hankalaa. Voi voi!

Yyterin talvisilla yhteisöpäivillä nautittiin lämmöstä

Ulkona paukkui kirpeä pakkanen ja luomakunta oli lumen ja jään kourissa. Yyterin ja sen lähetysalueen väki sai kuitenkin kokoontua lämmittelemään Elävän veden läheteille nauttimaan lämmöstä, jonka oma yhteisö tuottaa.

Alutustuksen piti rakas veljemme Naatan Välivuoma. Alustuksen aihe oli Uskovainen tämän ajan keskellä.  

"Suruksemme olemme saaneet todeta, että asenneilmasto ympärillämme on muuttunut kylmäksi, jopa hyytäväksi meitä Jumalan lapsia kohtaan", totesi Välivuoma.

Milloin meitä syytetään naisten alistamisesta, talousrikoksista, vääränlaisesta vallankäytöstä, naisten sortamisesta ja syrjimisestä valtakunnan tehtävissä tai synnyttämispakolla tapahtuvasta seksuaalisesta riistämisestä, lapsiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta, jopa pedofilaista.

Tämä asennemuutos on synnyttämässä paljon hätää ja tuskaa Jumalan lasten keskuuteen.

"Silti tämän kaiken keskella saamme muistaa, että tallin haju on Elämän ja elävän uskon merkki. Pitäkäämme siitä lujasti kiinni. Emme rakkaat, nytkään lähde pesemään tallin hajua itsestämme, emmehän? Sillä kuinka meidät tunnetaan, jos hukkamme tämän ominaishajumme?"

Alustusta seurasi vilkas keskustelu. Veljet kirkastivat meille, miten tällainen ilmastonmuutos on uskollemme tarpeellinen koetinkivi. Me voimme ja saamme tervehtiä sitä ilolla.

Saimme jäädä turvallisin mielin nauttimaan tämän yhteisön lämpöä ja viemään sitä myös muille kylmään maailmaan.

Lehtiavustaja
Pirita Peruskallio

Vanhoillislestadiolaisen uskontunnustus

I uskonkappale: otetaan kaikki lapset vastaan

III uskonkappale: ollaan kuuliaisia seurakunnalle

II uskonkappale: katso I ja III uskonkappale
veli

Uskomme perusteista: omavanhurskauden vaarat

Omavanhurskaus on meille uskovaisille tuttu ilmiö, sillä sitä esiintyy paljon Jumalan valtakunnan ulkopuolella, rakkaassa kansankirkossamme. Se on sellaista hurskauselämää, jossa omaa erinomaisuutta korostetaan ja josta henkii omiin tekoihin luottaminen. Jopa saatetaan muiden nähden tehdä ristinmerkkejä ja toivottaa rauhan tervehdyksiä kirkonmenoissa. Joitakin vuosia sitten kävin jumalanpalveluksessa ja jouduin itsekin tällaiseen tilanteeseen. Me varmasti ymmärrämme, ettei sellainen sovi uskovaiselle ihmiselle, mutta usein tuntee itsensä kovin heikoksi kun pitäisi epäuskoiselle lähimmäiselle tätä asiaa kirkastaa.

Me uskovaiset haluamme kuitenkin olla kilvoittelemassa omavanhurskautta vastaan, ja varsinkin siinä ettei epäuskoisten omavanhurskaus meihin tarttuisi. Tässä asiassa erityisen tärkeää on ottaa vaari siitä, ettei jumalanvaltakunnan raja pääse sydämissämme hämärtymään. Siksi Pietarikin varoittaa siionin eli jumalanvaltakunnan muuria kiertävästä kiljuvasta jalopeurasta, joka etsii, kenen hän nielis (1.Piet.5:8). Se on näkymätön sydänten raja ja sen pitää olla meille selvästi näkyvillä. Ilman sitä emme nimittäin pysty varmaksi sanomaan, mitkä teot ovat jumalalle otollisia hengen hedelmiä ja mitkä omavanhurskauden tekoja. Sillä uskovaisen teot ovat Herralle mieleen: haluamme ahkeroida synnin poispanijoina, tämän maailman pilkankin keskellä, yhteisessä ymmärryksessä siten, ettemme töillämme Saara-äitiä pahennukseen veisi. 

Epäuskoisen teot sen sijaan ovat lihan töitä, ja siksipä koemmekin usein vaikeina tilanteet, jossa epäuskoinen läheisemme tarjoaa meille veljen kättä. Kunpa jaksaisimme noina hetkinä olla läheistämme totuudessa rakastamassa ja muistuttamassa, että hän vaeltaa omavanhurskaudessa ja hänellä on sekä parannus, että sitä seuraava halu tehdä hengen hedelmiä, vielä tekemättä.

Ahkeroikaamme siis osoittaa elämällämme, missä oikea jumalanvaltakunta on, sillä sehän on elämämme kallein asia. Saamme turvallisesti jättää ehostusvälineet, huonon musiikin, tämän maailman riennoissa käynnit, ja sen sijaan ahkeroida kotirintamalla lasten kanssa, sekä olla hyvällä mielellä rakentamassa uutta jumalanvaltakunnan toimitaloa. Niidenkin rakentaminen on nähty siunauksellisiksi, sillä ne talkoovuorot ovat monelta epäuskoisen maailman viettelykseltä meitä uskovaisia suojelleet. Näin kun me jaksamme kilvoitella kotisiionin ja toisten uskovaisten yhteydessä, emme lankea omavanhurskauteen.

Työsaralta: Internetin vaaroista

Kristillisyydessämme on huolestuneina laitettu merkille se, että lapsemme ja nuoremme viettävät yhä enemmän aikaa virtuaalisessa todellisuudessa. On havaittu, että jotkut vanhemmatkin saattavat viettää aikaansa ja katsoa jopa videoita internetistä. Tämän vuoksi perinteinen seurameno ei enää kiinnosta.
Paavali kirjoittaa korinttolaiskirjeessä: "kaikki ovat syntiä tehneet". Tälle Paavalin paikalle me saisimme tässä internetasiassa asettua. Pyhä Henki opastaa meitä Saara-äidin hellässä huomassa. Synti sitoo ja Saara hoitaa. Lihallinen halu on meissä kaikissa vahva. Taistelu sielunvihollista vastaan on ankaraa ja jatkuvaa ”sillä se käy niin kuin kiljuva jalopeura etsien kenen hän nielis”. 
Yhdyselimen Kilvoittelutoimikunta on päättänyt edellä mainituista syistä kehottaa kaikkia luopumaan internetistä. Televisiopäätös on huomattu suureksi siunaukseksi. Se on vaikuttanut erityisesti siihen, että lapsia on perheissä paljon. Kilvoittelutoimikunta on kokouksessaan todennut, että ketään ei pakoteta luopumaan internetistä, mutta jos joku ei luovu katsotaan hänen asettavan itsensä seurakunnan yläpuolelle.
Uskovainen ei tarvitse internetiä. Riittää, että tilaa kristillisyytemme lehtiä ja muita julkaisuja. Niitä on saatavilla näppärästi netistä Yhdyselimen www-osoitteesta.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Sisäinen selvitys OHO! Siionin huumorista

OHO! Siioni on päättänyt teettää sisäisen selvityksen blogin huumorista. Selvitysmiehen tehtävänä on selvittää, missä menee sopivan ja sopimattoman huumorin raja. Nyt liikkeellä on kaikenlaisia huhuja.

Selvitysmies tulee OHO! Siionin sisältä. Tämän on epäilty vähentävän selvityksen uskottavuutta.

Selvitysmies on nimenomaan puolueeton. Yhtä hyvin se voisi tulla ulkoa”, sanotaan OHO! Siionista.

Selvitysmies tuntee blogia ja se on tavallaan etukin.”

Selvitys jää OHO! Siionin sisäiseen käyttöön. Sisäiseen käyttöön se jää varsinkin silloin, jos siinä paljastuu jotakin blogin kannalta kiusallista.

”Kuoro” vapautunut kirouksesta

Päivämiehen joulutervehdyksissä oman tervehdyksen olivat jättäneet SRK:n kuorot. Sana ”kuoro” on siis vapautunut kirouksesta ja sitä voi huoletta käyttää. Näin on taivallinen Isä nähnyt hyväksi.

Tämä ilahduttaa kuorolaulajien lisäksi urkujenrakentajia. Nyt urkuihin voidaan rakentaa myös kuoroäänikertoja.

OHO! Siioni odottaa, milloin nainen vapautuu: toistaiseksihan naiset ovat joko sisaria tai äitejä.

Kysy Saara-äidiltä: Korvixet

Mä en tajuu mix permanentti on OK mut värjäys ei. Ja mix kaulakoruja saa käyttää mut korvixii ei?
Tyttö 14 v

Saara-äiti vastaa turvallisesti: Uskovainen ei ole lain alla, vaan armon alla. Meillä ei ole sellaisia sääntöjä, että tuo on kiellettyä ja tuo sallittua. Uskovainen haluaa kuitenkin kilvoitella puhtaalla omallatunnolla ja pysyä kuuliaisena Saara-äidille ja Siionin sydänäänille. Kuuliaiset lapset Jumala hyvästi siunaa. Uskovainen haluaa erottautua maailmasta eikä hän halua lähteä maailmalliseen menoon.

Kysy Saara-äidiltä: Selibaatti avioliitossa

Meillä on seitsemän lasta, 6v, 5v, 4v, 3v, 2v, 1v ja 3 kk. Joskus tuntuu, että voimat ei riitä arjen pyörittämiseen. Meinaa ihan oikeesti välillä pää levitä. Voisko tässä tilanteessa harkita selibaattia?
Väsynyt äiti

Saara-äiti vastaa kalliisti: Lapset on Herran lahja. Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Niin on päiväs kuin on voimas. Kenellekään ei anneta niin suurta taakkaa, että sitä ei jaksa kantaa.

Ei lakkaa kiitosääni!

Rauhanyhdistys kiitetty!! Suviseuraorganisaatio kiitetty!! Talkoomieli kiitetty!! Työvaliokunta kiitetty!! Puhujainkokous kiitetty!! Kansanopistomme kiitetty!! Seurakuntapäivät kiitetty!! Saara-äiti kiitetty!! Hoitokokoukset kiitetty!! Naispappeuskanta kiitetty!! Emännät keittiöllä kiitetty!! Päivämiehen linja kiitetty!! Ehkäisykielto kiitetty!! Sisäinen selvitys kiitetty!! Toimitalohanke kiitetty!! Armoneuvot kiitetty!! Yhteinen kanta kiitetty!! Opistomyyjäiset kiitetty!!
Tässä turhasta kiitänkö vielä